keskiviikko 19.9.2018 | 02:02
UUTINEN | KP24

Kuiva alkukesä saa kalat vaihtamaan paikkaa – "Kyllä kalaa on, mutta ei välttämättä joka paikassa ihan yhtä hyvin", aprikoi Kokkolan Kalastajainseuran puheenjohtaja

to 5.7.2018 klo 08:00 [päivitetty to 09:43]

Milja Keinänen

Vanhoista kalapaikoista ei välttämättä saa saalista yhtä hyvin kuin ennen, kun kuiva alkukesä saa kalat vaihtamaan paikkaa.

– Kyllä kalaa on, mutta ei välttämättä joka paikassa ihan yhtä hyvin. Kalat siirtyvät aina sinne, missä on enemmän vettä, kertoo Kokkolan Kalastajainseuran puheenjohtaja Kenneth Bäckström.

Bäckströmin mukaan kuivuus vaikuttaa eniten keväällä kuteneisiin kaloihin, kuten ahven- ja särkikantoihin. Varsinaisia kalojen joukkokuolemia kuivuus ei kuitenkaan ole vielä aiheuttanut Keski-Pohjanmaalla.

Ympäristöhallinnon tiedotteessa kerrotaan, että vesien pinnat ovat olleet keskimääräistä alhaisempia koko Suomessa. Bäckströmin mukaan on kuitenkin tyypillistä, että vedet ovat juhannukseen asti melko matalat.

– Mutta on nyt ollut korkeapaine hyvin pitkään. Onhan se vähän epätavallista, hän kertoo.

Keski-Pohjanmaalla kuivuus näkyy lähinnä joissa.

–Merikalastukseen kuivuus ei vaikuta mitenkään, mutta jokikalastus on se, mikä kärsii.

Veden korkeus voi vaikuttaa myös pian alkavaan ravustuskauteen. Järvissä kutevat ravut eivät Bäckströmin mukaan ole kuivuuden takia vaarassa jäädä harvalukuisiksi, mutta joissa kutevat sen sijaan voivat kärsiä kuivuudesta.

Ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit

Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori