UUTINEN | KP24

Sateenkaarikansa sai juhlia ilman häiriöitä ja arviolta 2000 ihmistä otti osaa kulkueeseen – "Siinä koettiin monia koskettavia hetkiä."

La 16.6.2018 klo 19:30 [päivitetty la 19:33]

Milja Keinänen

Kokkola Priden järjestäjiin kuuluva Tiina Isotalus kertoo, että arviolta 2000 ihmistä otti tänään osaa Pride-kulkueeseen. Ensimmäistä kertaa järjestettävän Kokkola Priden pääpäivä on sujunut rauhallisissa merkeissä, ilman järjestyshäiriöitä.

Tapahtuman järjestäjät iloitsevat sen suuresta suosiosta.

– Kaikkihan meni ihan täydellisen hyvin! Riitti osallistujia ja yleisöä, ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Oli mahtava näky, kun kulkue lähti Länsipuistosta tulemaan. Siinä koettiin monia koskettavia hetkiä, ja välillä pyyhimme Virpin kanssa kyyneliä, kertoo Isotalus hänen ja tapahtuman toisen järjestäjän, Virpi Karhun, tunnelmista.

Kulkueeseen liittyi kaikenikäisiä ihmisiä, ja moni oli ottanut mukaan omia kylttejä ja sateenkaarilippuja.

–Rakkaus kuuluu kaikille, oma onni jokaiselle, raikui kulkueen iskulause.

Pride-lauantai alkoi sateenkaaripiknikillä Länsipuistossa, ja sieltä myös kulkue lähti. Värikkäästi pukeutunut ihmisjoukko täytti lähes koko puiston. Kulkuetta johti kokkolalainen sambatanssijoiden ryhmä Samba el Gambo.

Tiina Isotalus kiittelee sitä, että moni tuli uteliaasti seuraamaan kulkuetta ja katsomaan mistä on kyse, vaikka ei olisikaan ottanut kulkueeseen itse osaa.

–Mukaan lähti myös paljon sateenkaariväen omaisia, hän kertoo.

Tehtaankadun, Rantakadun ja Torikadun kautta kiertänyt kulkue päättyi Kokkola Pride -päätapahtumaan torille. Päätapahtumassa solisteina esiintyivät muun muassa Saija Saarnisto ja Jouni Nikula. Moni kulkueeseen osallistunut jäi seuraamaan myös juhlaa.

Pride-tapahtuman tarkoitus on nostaa esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Aikaisemmin Kokkolassa ei ole järjestetty Pride-tapahtumaa, ja lähin on ollut Pietarsaaressa vuonna 2014 järjestetty Jeppis Pride.

Lauantain päätapahtuma ja kulkue olivat Pride-viikon huipentuma, mutta ohjelma jatkuu edelleen huomenna sunnuntaina. Silloin Kokkolan kirkossa järjestetään Pride-viikon messu. Kalahallin puolestaan täyttää Pride-brunssi. Illalla Bio Rexissä näytetään vielä sateenkaari-aiheisia elokuvia.

– Jos Puskaradio-keskusteluita ei oteta lukuun, niin palaute Pridesta on ollut pelkästään positiivista. Etenkin tästä päivästä on tullut hirveästi hyvää palautetta, Isotalus kertoo.

Tänään lauantaina Kokkola Pride -tapahtuma jatkuu yöhön asti virallisten Pride-bileiden merkeissä kaupungin yökerhoissa.

Katso videot Pride-kulkueesta.

#
Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori