UUTINEN | KP24

Pääkirjoitus ruotii perustuslakivaliokunnan uutta lausuntoa

la 2.6.2018 klo 08:00

Perustuslakivaliokunta pääsi viimein ulos kammiostaan perjantaina iltapäivällä. Vasta valmistunutta lausuntoa sote-esityksestä ja ennen kaikkea valinnanvapaudesta esiteltiin tiedotustilaisuudessa silmin nähden voipuneena ja helpottuneena.

Valiokunnan jäsen, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson totesi, että kokoushuoneessa olivat käytössä kaikki mahdolliset aivosolut. Valiokunnan jäsenet näyttivätkin siltä kuin olisivat käyneet läpi jonkinlaisen älyllisen triathlonin.

Lausunto maakunta- ja sote-uudistuksesta kiteytyy siihen, että hallituksen ei enää tarvitse tehdä uutta lakiesitystä. Riittää kun nykyistä esitystä korjataan.

Pienellä viilauksella sosiaali- ja terveysvaliokunta ja valtioneuvosto eivät silti pääse. Lausunto sisältää kovaa kritiikkiä lakiesitystä kohtaan ja vaatii monia korjauksia.

Valiokunnan mukaan valinnanvapauslakiehdotuksen voimaantuloaikataulu on edelleen liian tiukka. Sellaisenaan se voi johtaa hallitsemattomiin riskeihin jopa potilasturvallisuuden kannalta.

Uudistusta pitää valiokunnan mukaan vaiheistaa palveluittain ja alueittain. Siirtymäkautta on myös olennaisesti pidennettävä. Valinnanvapauslakiin voidaan kuitenkin lisätä menettely, jossa valinnanvapausjärjestelmän käyttöönottoon valmiit maakunnat voivat hakemuksen perusteella siirtyä uuteen järjestelmään ennen siirtymäkauden päättymistä.

Valiokunta jättää kertomatta, millaisia siirtymäkausia vaaditaan. Nykykäsityksen mukaan henkilökohtainen budjetti ja asiakasseteli olisivat tulleet voimaan uudistuksen alussa 2020. Kansalaiset olisivat päässeet valitsemaan julkisen tai yksityisen sote-keskuksen vuotta myöhemmin ja hammaslääkärinsä julkisilla varoilla 2022. Nyt nämä päivämäärät siirtyvät kauemmas tulevaisuuteen, ja uudistus on lisäksi tulossa alueittain voimaan kuten peruskoulu aikoinaan.

Valiokunta ei ottanut kantaa maakuntavaalien ajankohtaan. Se jo tiedetään, että vaalit eivät ole ainakaan lokakuun lopussa vaan selvästi myöhemmin. Keskustan jäsenille lähettämässään kirjeessä pääministeri Sipilä toteaa, että vaalien uusi ajankohta selviää lähiviikkojen aikana.

Jos lakipaketti hyväksytään, Keski-Pohjanmaalla päästään valinnanvapautta kokeilemaan vuoden 2019 alussa. Soite sai luvan vammaisten henkilökohtaisen budjetin pilotointiin. Kokeilu koskee vammaisia aikuisia ja perheitä, joissa on alle 18-vuotias vammainen lapsi. Milloin muita valinnanvapauteen kuuluvia asioita päästään käyttämään, siitä päättää hallitus ja sosiaali- ja terveysvaliokunta eduskunnassa.

Jo nyt tiedetään, että vääntö jatkuu.

Antti Savela

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit

Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori