keskiviikko 26.9.2018 | 15:22
UUTINEN | KP24

Tekniikan taitaja onnistui kirjoituksissa

Alavieskalainen Eero Talus sai ylioppilastulokseksi viisi laudaturia

ma 28.5.2018 klo 16:39 [päivitetty ke 13:59]

Emmi Tilvis

Alavieska

Alavieskalainen Eero Talus on tyytyväinen nuori mies.

– En olisi itsekään odottanut näin hyviä ylioppilaskoetuloksia, kertoo Kalajoen lukiossa opiskellut Talus.

Englannin ja ruotsin kielen kokeet Talus suoritti jo viime syksynä, eli niiden tulokset olivat jo selvillä. Tänä keväänä vuorossa olivat Taluksen suosikkiaineet fysiikka ja matematiikka sekä pienen yllätyksen tuottanut äidinkieli. Äidinkielen esseen Eero Talus kirjoitti siitä, miten automatisaatio vaikuttaa työelämään.

– Olin aivan varma, että saan äidinkielestä eximian, eli toiseksi parhaan arvosanan.

Kaikista viidestä aineesta pätkähti kuitenkin paras mahdollinen arvosana, eli laudatur. Ylioppilaskoetilanteesta Eero Talukselle jäi positiivinen tunnelma, sillä koetilanne oli loppujen lopuksi aika rento.

– Ei kai siinä, tekee tehtäviä parhaansa mukaan ja välillä juo vähän kahvia, Talus nauraa.

Varmuutta antoi se, että Talus oli opiskellut asiat mahdollisimman hyvin jo kurssien aikana. Hänen mukaansa olennaista on se, että pyrkii todella ymmärtämään asiat eikä vain opettele kaavoja ulkoa.

– Ylioppilaskokeisiin ei tarvinnut enää muuta kuin kertailla. Tosin pitkän matematiikan koe tuntui melko vaikealta aikaisempien vuosien kokeisiin verrattuna.

Matematiikassa Eero Talusta kiehtoo selkeys ja loogisuus.

– Lisäksi matematiikkaa voi soveltaa hyvin moneen asiaan, kuten fysiikkaan ja eri tekniikan aloille.

Eero Taluksella on paljon omakohtaista kokemusta matematiikan soveltamisesta, sillä hän harrastaa elektronisten laitteiden rakentelua ja ohjelmointia. Taluksen kodin ulkorakennuksessa on tekniikalle pyhitetty huone, jossa on tarvittavia välineitä erilaisista sähköjohdoista muttereihin. Esimerkiksi sähkötöitä varten täytyy osata matematiikkaa.

– Jostain syystä olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisesta värkkäämisestä, Talus sanoo.

Talus on rakentanut esimerkiksi 3D-tulostimen, jolla voi tulostaa esineitä. 3D tarkoittaa sitä, että tulostettavat esineet ovat kolmiulotteisia. Materiaalina Eero Taluksen 3D-tulostimessa on muovi. Talus on tulostanut esimerkiksi muovisen kynäpurkin. Tulostimen käyttö vaatii paljon ohjelmointia: ensimmäisellä ohjelmalla mallinnetaan sitä, mitä halutaan tulostaa, toisella annetaan ”ohjeet” materiaalille ja kolmannella ohjataan tulostimen toimintaa.

Tällä hetkellä työn alla on efektipedaali isoveljen sähkökitaraa varten. Tällaisella tehostimella voi muuttaa sähkökitaran kaiuttimesta tulevaa ääntä esimerkiksi säröisemmäksi.

Talus suhtautuu opiskeluun käytännönläheisesti. Hän teki parhaansa lukion aikana, mutta ei halunnut esimerkiksi kirjoittaa useampaa kuin viittä ainetta.

– Yliopistoon hakiessa katsotaan viisi parasta tulosta, joten muilla aineilla ei olisi ollut sen suhteen merkitystä.

Eero Taluksella on harvinaisen selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Hän kertoo saaneensa viime viikolla tietää, että hänet valittiin suoravalinnalla opiskelemaan sähkötekniikkaa Tampereen teknilliseen yliopistoon.

– Olen jo yläasteelta saakka tiennyt, että haluan opiskella sähkötekniikkaa.

Yliopisto-opintojaan Eero Talus odottaa hyvin mielin. Opinnot hän aloittaa kumminkin vasta syksyllä vuoden päästä, sillä joulun jälkeen vuorossa on armeijapalvelus Rovaniemellä.

Tampere on tullut Talukselle tutuksi, kun hän on vieraillut teknillisellä yliopistolla opiskelevan veljensä ja aiemmin Tampereella opiskelleen siskonsa luona.

– Ala on mielenkiintoinen ja on myös kiva päästä vähän vaihtamaan maisemaa välillä.

Takana on kiireinen kevät, mutta Eero Talus ei myönnä stressanneensa liikaa. Ylioppilaskirjoitusten päättymisen jälkeen hän halusi henkäistä vähän aikaa, ennen kuin aloitti kesätyöt Ojala Groupilla Sievissä.

– Sovin kesätyöt alkamaan kuukauden päästä ylioppilaskirjoitusten loppumisesta, Eero Talus sanoo.

”Yliopistoon hakiessa katsotaan viisi parasta tulosta, joten muilla aineilla ei olisi ollut sen suhteen merkitystä.

#

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit

Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori