UUTINEN | KP24

Omakotitalo tuhoutui Kannuksessa, maastopalot saatu hallintaan

la 26.5.2018 klo 17:45 [päivitetty la 20:00]

Kaksikerroksinen, noin 200-neliöinen omakotitalo tuhoutui tulipalossa Kannuksessa Niemeläntien varrella lauantaina. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello kolmen jälkeen iltapäivällä, ja yksiköiden ehtiessä paikalle talo oli jo täyden palon vaiheessa.

Asukkaat olivat kotona tulipalon syttyessä, mutta palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tulipalon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Pelastuslaitos teki alkuillasta jälkiraivausta palopaikalla.

Rakennuspalon aikana Kannuksessa syttyi myös maastopalo Kajaanintien varressa. Palo sai alkunsa metsätöissä käytetystä laikutuskoneesta. Noin hehtaarin kokoinen paloalue saatiin rajattua, ja siellä tehtiin alkuillasta jälkisammutusta.

Kannuksen paloihin hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Kannuksen lisäksi Himangalta, Kälviältä, Eskolasta, Toholammilta ja Ullavasta.

Samaan aikaan Kannuksen tulipalojen kanssa syttyi metsäpalo Kalajoen puolella, Rautiosta noin viisi kilometriä Kannuksen suuntaan. Pelastuslaitos sai hälytyksen maastopalosta ennen kello neljää.

Osin latvapalona edennyttä tulipaloa oli sammuttamassa noin 40 miestä, 4 sammutusautoa ja 4 säiliöautoa, mönkijöitä sekä miehistöautoja Jokilaaksojen sekä Keskipohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksilta. Alkuvaiheessa mukana oli metsäpalovalvontakone.

Noin 200 kertaa 150 metrin kokoinen paloalue saatiin rajattua. Pelastuslaitos hoitaa vartioinnin sunnuntaiaamuun kello 8:aan saakka maaston kuivuuden vuoksi. Palon jälkisammutus ja raivaus jatkuu sinne asti.

Alueella tehtiin metsäkoneella töitä ja on mahdollista, että metsäkoneen pyörien telat aiheuttivat kipinöintiä, josta palo saattoi alkaa.

Pelastuslaitos kehottaa äärimmäiseen varovaisuuteen avotulen ja tulen käsittelyn kanssa, sillä maasto on nyt erittäin kuivaa.

Päivitetty klo 18.35: Kalajoen palon laajuus, palon syytä ei ole vielä selvitetty.

Päivitetty klo 19.50: Alueella tehtiin töitä metsäkoneella.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit

Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori