UUTINEN | KP24

Kauppakeskus avattiin Kalajoella ihmisryntäyksen saattelemana – katso video avajaisnauhan leikkaamisesta

To 3.5.2018 klo 14:44 [päivitetty to 14:46]

Hanna Rautio

Kauppa- ja kulttuurikeskus Merran avajaiset saivat ihmiset liikkeelle Kalajoella sankoin joukoin torstaina aamupäivällä. Upouuden kauppakeskuksen ovien takana oli jo hyvissä ajoin ennen avausajankohtaa kello kymmentä asiakkaita odottamassa sisäänpääsyä.

Kauppakeskuksen virallinen vihkiäisosuus pidettiin ennen kymmentä kauppakeskuksen edustalla. Tilaisuudessa puhuivat Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari, kiinteistöyhtiö Kiinteistö Oy Kalajoen Merran hallituksen puheenjohtaja Tuukka Korolainen, HalpaHallin perustaja Esko Ylinen sekä toimitusjohtaja Janne Ylinen sekä Tokmannin myyntijohtaja Mathias Koivukoski.

HalpaHallin Esko Ylinen oli myös ensimmäisenä avajaisnauhan leikkausvuorossa.

Kauppa- ja kulttuurikeskus Merrassa on 11 800 neliötä, josta yläkertaan tulevien kirjaston sekä elokuva- ja teatterisalin osuus on 1530 neliötä. Yläkerran osalta rakennustyöt ovat vielä kesken ja kulttuuritilat on tarkoitus avata syyskuussa.

Alakerran kauppatiloissa toimivat HalpaHalli, Tokmanni, Team Sportia, Avain Säästöpankki ja Silmäasema, joista Tokmanni ja Silmäasema ovat uusia yrityksiä Kalajoella.

//Juttua korjattu 3.5.2018 klo 14.46. Merrassa on 11 800 ei 118000 neliötä.

#
Fingerpori