UUTINEN | KP24

Selänteen harjalta: Kokkelipiimästä kaurajuomiin ja käristemakkaraan

Ti 13.3.2018 klo 11:01

Sori vaan, että aloitan taas muinaismuistoista, mutta ennen oli ravinnon ostaminen ja syöminenkin yksinkertaisempaa. Lehmän utareista lirutettu maito happamoitettiin piimäksi. Kaupoissa oli peruspiimää ja sitten oli ohutta luirinkia, jota sanottiin kirnupiimäksi. Liekö ollut kirnunhuuhteluvettä, mutta sitä oli hyvä ryypätä lämpimän rieskanpalan painikkeeksi. Savossa nautittiin kokkelipiimää, joka oli sananmukaisesti klönttimäistä ja lutkahti kummasti kurkusta alas. Maitoa oli yleensä myynnissä vain perusmaitona, josta oli enimmät kermat kuorittu pois.

Sitten nousi Pohjois-Karjala-projektin nokkamies tohtori Pekka Puska barrikadeille. Voit ja kermat pistettiin pannaan, kun itä-suomalaisten sepelvaltimot olivat menneet tukkoon. Kauppoihin ilmestyi kurri eli rasvaton maito ja margariiniteollisuus pyörähti kunnolla käyntiin.

Viimeisen parinkymmenen vuoden ajan kauppoihin on tullut uusia juomia ja niistä johdettuja jalosteita kuin sieniä sateella. Hyllyistä löytyy soijamaitoa ja soijajogurttia luomuna ja maustettuina sekä mantelimaitoa. Viime aikojen hittituotteeksi ovat nousseet kauramaito ja siitä jalostetut jogurtit ja muut kauratuotteet.

Viimeksi mainituissa tuotteissa on se hyvä puoli, että kaura on yleensä kotimaista ja tukee lähiruoka-ajattelua, joka on nähty kestäväksi kehitykseksi. Moni kotimainen yritys on jo alkanut valmistaa kauratuotteita kysynnän kasvaessa.

Hirvittää vain viljelijät, jotka ovat pistäneet pelimerkkejä jättisuuriin navetoihin ja lypsyrobotteihin. Maidon kulutus on nimittäin ollut vähenemään päin. Tulevaisuuden suuntaus näyttää kulkevan siihen suuntaan, että kasvisruoka valtaa enemmän alaa. Sitä ruokkii politiikan lisääntyvät vihreät arvot ja kouluissa opetetaan enemmän kestävää kehitystä. Kieltämättä kasvisruoka on monessa mielessä kestävämpi vaihtoehto. Yhden lihakilon kasvattamiseen tarvitaan n. kymmenen kiloa kasvisrehua.

Joulun alla porisin ravitsemusterapeutti Merja Anttilan kanssa. Hän varoitteli ortoreksiasta, joka on eräänlainen mielen vinksahdus, missä ihminen pyrkii omilla ruokavalinnoillaan täydelliseen ja terveelliseen elämään hyvin kurinalaisesti.

Itsekin olen huomannut, että liika nipottaminen on pahasta. Olen oppinut Juntti-Alpolta, että käristemakkara on suomalaisen paras vihannes. Sitä on mukava haukata sinapin kanssa keskikesän juhlissa.

Heikki Syrjäniemi

#
Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori