SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
ti 13.2.2018 klo 13:05 [päivitetty ti 13:05] 0

Pyhäjoen valokuidulla kiire

Pyhäjoella selvitetään valokuituverkon rakentamista kuntaan. Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi Pyhäjokisuun Vesi Oy:llä teetetyn rakentamisselvityksen, jonka mukaan verkon rakentaminen 100-prosenttisella kattavuudella maksaisi noin 3,5 miljoonaa euroa ja 70-prosentin kattavuudella 2,8 miljoonaa euroa.

Hankkeen toteutumisen edellytys on valtion myöntämä 33 prosentin tuki hankealueelle, kunnan 33 prosentin omarahoitusosuus sekä kunnan myöntämä laina tai omavelkainen takaus kuituverkkoyhtiölle.

Toteuttamisella on kiire laajakaistarakentamisen tuen päättymisen vuoksi. Jotta tuen ehdot täyttyisivät, pitäisi rakentaminen aloittaa viimeistään loppukesästä 2018 ja valmista pitäisi olla vuoden 2019 kesäkuun loppuun mennessä.

Kunnanjohtaja Matti Soronen kertoo, että hanketta käsitellään seuraavaksi valtuuston iltakoulussa, koska sitä ei ole sisällytetty kunnan talousarvioon.

– Tukihan edellyttää myös kunnalta mittavaa investointia. Lisäksi asiakkaiden halua ostaa liittymä ei ole kartoitettu, ja sehän on aivan kriittinen asia.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit

LOUNASTORI
Lounaspaikat tänään

FINGERPORI

Fingerpori