perjantai 19.10.2018 | 20:20
UUTINEN | KP24

Eskolan emokouluun matkaa 500 kilometriä - katso video!

Joni Mäki-Petäjä
Pe 12.1.2018 klo 15:01 [päivitetty la 15:42]
Toimittaja: Outi Airola

Kuvaaja: Timo Varila

Suomessa käynnistyy erikoinen koulukokeilu, joka mahdollistaa peruskoulun toiminnan yli kuntarajojen. Ensi elokuun alussa Kannuksen Eskolan lakkautettu kyläkoulu tulee osaksi Lapinjärven kunnan koulutoimea ¬ - Lapinjärvi sijaitsee noin 500 kilometrin päässä Kannuksesta.

– Kyllä, Eskolan kylän koulusta tulee meidän Hilda Käkikosken koulun sivutoimipiste, vahvistaa sivistystoimenjohtaja Pia Aaltonen Lapinjärveltä.

Kannus lakkautti koulun jo kohta neljä vuotta sitten, mutta vanhemmat ovat pyörittäneet sittemmin koulua kotikoulupohjalta: he ostivat koulun kunnalta eurolla ja ovat maksaneet itse opettajan palkan, koulukirjat ja kouluruuat. Nyt opetus palaa takaisin kunnalliseksi perusopetukseksi – tosin opetuksen järjestäjä on kaukana eteläisessä Suomessa.

– Onhan tämä helpotus ja tuntuu hienolta, että asia järjestyi näin, kiittelee vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Satu Kumpulainen.

Asiaan on liittynyt paljon valmistelua ja yksityiskohtien hiomista.

– Uskon, että viimeisetkin seikat saadaan sovittua hyvissä ajoin ennen elokuun alkua. Siihen saakka koulua käydään kotikoulun nimissä, kertoo Kumpulainen.

Kunnat ovat siis hyväksyneet sopimuksen kouluyhteistyöstä. Kokeilu on viety läpi valtioneuvoston kokeiluhankkeena, joten siihen ei ole haettu eikä pyydetty opetusministeriön tai esimerkiksi Kuntaliiton lausuntoja.

Opetusministeriön hallitusneuvos Janne Öberg sanoo, että hanketta seurataan mielenkiinnolla.

– Tämä on aika monimutkainen kysymys, johon liittyy paljon käytännön kysymyksiä. Etäopetushan ei käy perusopetuksessa, myös oppilashuolto on järjestettävä, huomauttaa Öberg.

Opetus- ja kulttuuriministeriö varoo ottamasta asiaan kantaa.

– Meillä ei ole tässä muodollista roolia eikä lupaviranomaisen roolia, joten seuraamme mielenkiinnolla asiaa, sanoo Öberg.

Hän toteaa järjestelyn olevan hyvin erikoisen.

– Kun tullaan toisen kunnan alueelle järjestämään toimintaa, meitä kiinnostaa lasten etu. Kuntien on sovittava hyvin tarkasti asioista, jotta oppilaiden oikeudet toteutuvat, korostaa Öberg.

Kuntaliitossa ollaan myös tietoisia kokeilusta. Opetus ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta sanoo olleensa yhteydessä kuntiin.

– Kyllähän tämä on hyvin erityinen tapaus. En ole koskaan ennen törmännyt vastaavaan, sanoo Päivärinta.

Voisi kuvitella, että lakkautusuhan alla olevat kyläkoulut saavat tästä pontta ja toivoa jatkosta. Jos ei oma kunta halua ylläpitää kyläkoulua, ehkä joku toinen kunta saa sen toimimaan kannattavasti? Lapinjärvellä Porlammin koulussa on nelisenkymmentä oppilasta, Eskolan reilut kymmenen oppilasta turvaavat osaltaan sen jatkoa.

– Totta kai tästä on meille hyötyä, eihän meidän päättäjät olisi tätä muuten hyväksyneet, kuittaa Lapinjärven sivistystoimenjohtaja Pia Aaltonen.

Kuntaliiton Päivärinta ei kuitenkaan usko, että kokeilu synnyttää suurempaa liikehdintää kyläkoulujen piirissä.

– En usko että tämä yleistyy tai johtaa mihinkään lumipalloefektiin. Tämä on hyvin poikkeuksellinen ratkaisu, jonka kunnat ovat hyväksyneet. Mutta seuraamme mielenkiinnolla tilannetta, sanoo Päivärinta.

Kannuksen Eskolassa ja myös Lapinjärvellä uskotaan, että ratkaisu voi antaa lisää mahdollisuuksia pienten koulujen säilymiseen.

– Esimerkiksi Lapissa, jossa on pitkät etäisyydet ja pieniä kouluja, tällainen järjestely voi turvata koulujen säilymisen, arvioi Aaltonen.

Eskolassa vanhemmat ovat tehneet valtavan uhrauksen taistellessaan koulunsa puolesta vuosikaudet. Nyt alkaa voitto häämöttää.

– Kyllä tämä hyvältä tuntuu, vaikka työtä riittääkin vielä, sanoo Satu Kumpulainen.

#

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit

Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori