sunnuntai 18.11.2018 | 12:24
UUTINEN | KP24

Anni Kytömäki kirjoittaa rakkaudesta metsiin

Ma 5.5.2014 klo 06:00
Anni Kytömäki: Kultarinta. Gummerus 2014. 644 s. Merja Nevalainen Anni Kytömäen esikoisromaani Kultarinta on vahva ja vaikuttava. Laajassa romaanissa ei kiirehditä käänteestä toiseen, vaan henkilöt ja tapahtumat saavat pakottoman tuntuisesti todellista ja pitkää elämää ympärilleen. Kytömäki on kutonut romaaniin taidolla monia aineksia. Se on painava ikimetsien ja luonnon puolustuspuhe, ja siinä on mukana myös väkivallattomuuden aatetta. Luonnostaan toisinajattelevan helsinkiläisen Erikin ja hänen tyttärensä Mallan elämäntarinoita ja kohtaloa kuljettava juoni on monipuolista ainesta eteenpäin vievä kehys. Olennaisina taustoina ovat kansalaissotaan sekä 30-luvun alun poliittiseen tilanteeseen kiinnittyvät yhteiskunnalliset tapahtumat. Merkittävänä aiheena on metsä, jota Kytömäki kuvaa rakkaudella ja vahvalla taidolla. Lintujen ja varsinkin karhujen mukana romaani saa joissain kohdin kiehtovia, jopa hiukan maagisia piirteitä ja vavisuttavaa tarunhohtoa. Eletään 1900-luvun alkua, mennyttä aikaa, ja kurkotetaan vielä kauemmas iättömyyteen. Romaani menee sisään sellaisten metsien seinistä ja helmoista, joita ennen avohakkuita ja metsäkoneita Suomi oli täynnä. Metsiä joista oli hakattu vain tarvepuita isännille ja torppareille. Erikin ja Mallan mukana tiettömillä taipaleilla kuljetaan Etelä-Suomen hämärissä ja sammaleesta pehmeissä ikikuusimetsissä, sydänmailla ja Pohjanmaan soisissa korvissa; Lapin tuntureilla ja ensilumesta hopeankirkkailla metsärinteillä; itäisillä sankoilla ja tarunhohtoisilla vaaroilla ja vuorilla. Kytömäen vankka luontotuntemus tulee tekstissä esiin, mutta ei oppikirjamaisesti vaan hengittäen, koskettavasti ja suurella kirjallisella taidolla. "Pimeys ujuu keveänä aineena nyrkkeihin, tunkeutuu sieraimista ja viilentää sisuksia, painautuu kankaana kasvoja vasten mutta jatkaa sitten kulkuaan ihon läpi ja hämärtää minut uumeniinsa. Käsissä, jaloissa ja kasvoissa kihelmöi, tuntosolut muotoutuvat. Avaan silmät ja nyrkit ja kättelen yötä vuosien tauon jälkeen." Erikin ja Mallan monivaiheisille elämänteille osuu asioita, jotka vievät heidät kauas toisistaan ja kaipaamistaan metsistä. Romaanissa on elämänkohtaloita, kipua ja rakkautta, sydäntä kääntävää tunnetta. Melodraamasta ei silti ole kyse, vaan Erikin ja Mallan vaiheet, joskin epätyypilliset, kuvataan rauhallisella ja tosiasiat tuntevalla otteella. Tätä kirjaa ei ole hätiköity kasaan. Vaikka romaanissa onkin hiven tarua mukana, siinä on hyvin uskottavaa historiantuntemusta. Tarina kulkee luonnollisesti ja juonelle on rakennettu tilaa kehittyä monipuoliseksi. Näin tapahtumat pääsevät myös yllättämään. Teksti näyttää ja elää mukana, ei selitä ja taustoita. Kytömäki kirjoittaa kuin olisi itse elänyt, nähnyt ja kokenut kaiken, ja osaa välittää samat tunteet myös lukijan mieleen. Kytömäen lause on kokonaista ja nautinnollista. Kerronta on rikasta, uskottavaa ja syvällistä, ja dialogi aitoa. Mitkään kikkailut eivät keskeytä lukua, mutta silti kieli on hyvin erityistä ja omanlaistaan. Se on soljuvaa, kulkevaa ja kypsää, luonnonkuvissa ja kuvailussa lyyrisen kaunista. Jolla on hiukankin kulkumielialaa erämetsiin, lumoutuu Erikin ja Mallan poluista. Romaanissa luonto herää eloon, vähän inhimillistyykin, mutta asettuu paikalleen pysyvämpänä, ikiaikaisempana ja lempeämpänä kuin ihminen milloinkaan.
Lounastori
Lounaspaikat tänään

Fingerpori