UUTINEN | KP24

Muukalainen. Ohjaus Jukka-Pekka Valkeapää. Käsikirjoitus Valkeapää ja Jan Forsström

La 4.4.2009 klo 16:21
Hannu Björkbacka KOKKOLA

Muukalainen. Ohjaus Jukka-Pekka Valkeapää. Käsikirjoitus Valkeapää ja Jan Forsström. Kuvaus Tuomo Hutri. Pääosissa Vitali Bobrov, Emilia Ikäheimo, Pavel Liska, Jorma Tommila, Pauli Poranen. 105 min. K-13. Tuotanto Helsinki-Filmi, Wild Bunch, Blue Light 2008. Bio Rex 1. Muukalaisessa nuori poika tarvitsee äitinsä lämmintä kämmentä pielukseksi piilottaakseen pienen päänsä pahalta maailmalta. Isä istuu vankilassa ja syrjäinen elo maatilkun varassa on kovaa. Kun muukalainen – ehkä isän rikostoveri – astuu pihaan, on rikoksen ja rakkauden vinksahtanut kolmiodraama valmis. Vankilavierailuilla poika toimii isän kuskina. Mutta mille? Ja mitä on kätketty kallioiden keskelle, metsälähteen pohjalle? Se on isän ja pojan salaisuus, mutta käsittääkö nuori isän ohjeet sittenkin väärin? Meneekö poika tottelemisessa ja perheyhteyden suojelussa liian pitkälle? Muukalaisessa on vähemmän repliikkejä kuin Kaurismäellä. Keskushenkilön mykkyys heijastuu mykkäelokuvan estetiikkaan, jota kunnioitetaan gramofonin säestämällä tanssilla. Jukka-Pekka Valkeapään ohjaama ja Valkeapään ja Jan Forsströmin kirjoittama Muukalainen keskittyy väkevästi filmikerronnan ytimiin. Yhteistyöelokuvilla on huono maine, mutta suomalaisten, virolaisten, brittien ja saksalaisten tekemä Muukalainen on huomattava onnistuminen. Meikäläisten ohjaamassa ja käsikirjoittamassa filmitarinassa puhutaan suomea välillä vieraasti korostaen. Filmin tapahtumat sijoittuvat ajattoman elokuvallisiin mielen maisemiin pikemmin kuin kartalle tai tarkasti määriteltävään aikaan. Näyttelemisen vetovastuu on suomalaisilla tsekkivahvistuksin.

Pää roolissa

Alkuteksteissä Pavel Liskan nimi näkyy ensimmäisenä. Ehdoton päärooli on kuitenkin Itäkeskuksesta löydetyllä 13-vuotiaalla Vitali Bobrovilla, joka mykkänäkin kantaa katseellaan elokuvaa alusta loppuun. Ensiesiintyjän olemus muokataan kirjaimellisesti päästä varpaisiin ohjaajan, käsikirjoittajien ja kuvaajan otolliseksi materiaaliksi. Pääroolista voi puhua myös siksi, että usein kuvissa näkyy etualalla pojan pää, monesti takaapäin tai yläviistosta. Lähikuvassa pään kääntäminen on tällöin väkevä efekti. Niskan taivutus viittaa kuvan ulkopuolelle, poissa näkyvistä olevaan vaikuttajaan, joka on kiinnostuksen kohde ja siten tärkeä merkityksen antaja ja avaaja kulloisessakin otoksessa. Bobrovin venäläinen nimi ja olemus yhdistyneenä Muukalaisen visuaaliseen ilmeeseen - karu pihapiiri, rapatut seinät, hämymetsä, jatkuva sade – vievät ajatukset Andrei Tarkovskiin. Kamera sukeltaa kaivon pohjalle, lipuu vettä pitkin, lapsen näkökulmalla ja hevosilla on tärkeä merkitys. Pojan kohtalo, miehen tehtävä kohtuuttomassa tilanteessa, rinnastuu Tarkovskin Ivanin lapsuuden ohella ennenaikaisesti vanhentuvaan Aleksei Kravchenkoon Elem Klimovin sotaelokuvassa Tule ja katso. Muukalaisesta ei silti löydy Tarkovskin filosofista pohdintaa eikä paranormaalia tai uskonnollista mysteeriä. Valkeapää ei myöskään tavoittele Klimovin moniäänistä moraalikritiikkiä. Surrealististen sävyjen kummina Muukalaiselle voi olla Buñuel. Emilia Ikäheimon äiti nilkuttaa jalkatuen varassa kuin Tristana. Isä, Jorma Tommila, taittaa sellissään rukouskirjan sivut tupakkapaperiksi tuoden mieleen Kuoleman puutarhan nuotiokohtauksen. Lähikuvat hyönteisistä ja madoista muistuttavat nekin espanjalaismestarista, joka oli myös Tarkovskin suosikki.

Kummitusjuttu?

Valkeapää on kutsunut elokuvaa saduksi. Virolaisen Helena Tulven tarkkaan annosteltu musiikki loistaa metsäkohtauksessa, jossa hevonen säikähtää. Tulven sävelien puhalluksissa ja liverryksissä aistii jotain japanilaista. Kertomuksen viimeisteltyä symbolismia voisikin lähestyä japanilaistyylisenä kummitusjuttuna, jossa naisen hiuksilla on suuri merkitys. Maiseman usvakerrosten koreografia ja korumaisuus ovat sukua vaikkapa Kobayashin Kwaidan-kertomuksille. Elokuvan ei tarvitse olla realistinen, mutta omassa maailmassaan sen tulee olla uskottavampaa kuin elämä. Kameran sijoittaminen lähteen pohjalle mietityttää. Se vertautuu kliseeotoksiin takan sisältä amerikkalaisissa filmeissä. Kenen näkökulmasta on kyse? Mustia korppeja ennusmerkkeinä olisin karsinut ainakin yhden linnun verran. Säästeliäs, ilmeikäs äänimaailma sortuu paikoin äänekkääseen osoitteluun. Kaatumisia ja muita henkisen sortumisen merkkejä olisin hillinnyt. Äidin muotokuva jää vahvojen miesten keskellä vajaaksi ja loppupuolella väkivalta korostuu liikaa eläinten teurastuksissa ja vangitun rusikoinnissa. Göteborgissa parhaana pohjoismaisena elokuvana palkittu Muukalainen on ensifilmiksi poikkeuksellisen hallittu. Tuomo Hutrin jokaisen kuvan voisi kehystää. Kuvauksessa kiehtoo näkyvän rinnalla se, mikä peitetään. Taidokkaassa asetelmallisuudessaan filmi ei kuihdu kaavamaiseksi muotokokeiluksi. Se tunkee muukalaisen haavojen kautta sisäelimiin ja saa katsojassa aikaan fyysisen vaikutuksen. Pelkkä vilkaisu voi yllättää sähköiskun tavoin. Pojan junamatkan töyssyt, mutta myös tajunnanvirran painajaislogiikkaa noudattavat leikkausratkaisut tuntee yleisökin ruumiissaan. Hannu Björkbacka
Fingerpori