UUTINEN | KP24

Tommi Melender: Kunnian mies

La 6.10.2007 klo 18:02
Leena Tanskanen

Tommi Melender: Kunnian mies. 253 s. WSOY 2007 Kun taloustoimittaja tekee oma alaansa liippaavan romaanin, sormella osoittajia riittää. Kertojan täytyy olla yhtä kuin kirjailija, kirjailijan yhtä kuin päähenkilö. Miksi? Onko kyseessä pakkotarve palauttaa tekijä omaan joukkoonsa, ylläpitää perinteistä kirjailijan roolia tai kritisoida kärkevästi ajatusta terapoivasta kirjoittamisesta? Varmaan on Melenderiä talouspiirien rahan makuinen elämä ärsyttänyt ja sitä on pitänyt näin fiktion verhon takaa vuodattaa. Ehkä ja ei sittenkään. Kunnian mies on romaani, ei tietokirja tai omaelämäkerta. Kirjassa puhuvien henkilöiden ominaisuudet ja tapahtumaympäristöt herkuttelevat mielikuvilla, fiktiolla. Mutta totta, arki antaa aineksia. Erityisesti talouskäsitteitä viljelevästä kielestä käy ilmi, että tekijä tietää, mistä puhuu. Lukija tosin ei aina ymmärrä. Kunnian mies kuvaa suoran satiirin keinoin vallantahtoisia bisnesmiehiä, joille elämä on pudotuspeliä ja voittajien maaperää. Tapahtumien ytimessä on sukupolvelta toiselle siirtynyt varainhoitoyhtiö Aurelius & Aurelius. Rinnakkaisiksi kertojiksi pääsevät tunnollinen ja ympäristönsä rahankäryä halveksiva salkunhoitaja Heikki Laiho, suuret saappaat perinyt nuori pomo Markus Aurelius ja Heikin armas Aila Suokunnas. Heidän lävitseen siivilöityvät muun muassa firman terhakkarintainen kahvinkeittäjä Erika, Heikin boheemi tutkijaveli Olli, julkkisfilosofi Ykä Elevaara ja demarit. Kaikki saavat osansa viiltävästä satiirista. Kaikilla on ominaisuuksia, joita rahassa möyrivät menestyjämiehet tuntuvat halveksivan: nuori minihameinen nainen, renttu tutkijamies, älykäs taiteilija ja aikaan pysähtyvä filosofi. Kaikki he ovat häviäjiä. Mielenkiintoista kirjassa on punaisen langan hakeminen. Harkitun juonen sijaan Kunnian miehestä voi löytää erittäin ovelasti sisään ajettuja juonteita, joista syntyy teemallisia oivalluksia. Talouspamput ovat pääosassa. Heidän näkökulmastaan muut, etenkin taiteilijat, ovat haisevia luovuttajia. Lopulta kuitenkin kirjan kaikki muut henkilöt, pääosan toimijoita lukuun ottamatta, ovat selvinneet omillaan. Talouspamput ovat kiertäneet elämäänsä rahan ympärille ja kadonneet sen sisään, pieneen surulliseen piirinsä. He ovat lopulta suurimpia häviäjiä elämän mittakaavassa. Kunnia on käsite, joka saavutetaan sittenkin arvostuksella ja ihmisyydellä, maine muilla keinoin. Kirja on viihdyttävä, huvittava ja ärsyttävä. Sen maailmankuva raivostuttaa. Kun näiden pellejen seurassa viihtyy, kirjaa täytynee pitää hyvänä. Yhtä hyvänä kuin televisiosarjoja Firma, Benner & Benner tai Tasavallan presidentti. Viimeisen sivun jälkeen tuntuu kieltämättä herkulliselta vetää salkunhoitaja Heikki Laihon kasvoilta maski ja paljastaa sen alta itse toimittaja Tommi Melenderin alter ego. Herkkä, mutta kova mies vastenmielisessä, mutta kiehtovan hyvin häntä pukevassa maailmassa. En sitä kuitenkaan tee. Panen silmät kiinni.
Fingerpori