UUTINEN | KP24

Minna Tuohisto-Kokko - Itkumuuri veljen muistoksi

Pe 1.11.2002 klo 21:25
Leena Ahlholm KANNUS (KP) Kokonaisuutena näyttely on hyvin mun näköinen, hyvin selkeä ja karu, huokaa lasitaiteilija Minna Tuohisto-Kokko ja silmäilee rauhallisena ja lähes hartaana teoksiaan Galleria Justuksessa. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä, muttei kiireiseltä vaikka lasiteoksille hyvin tärkeän valaistuksen viimeistely on vielä kesken ja näyttelyluettelo tekemättä hieman ennen perjantai-illan avajaisia. Tuohisto-Kokon lasiteosten näyttely Matkalla on esillä Justuksessa marraskuun 25. päivään asti. Sen pääteoksena 35-vuotias taiteilija esittelee tilan katkaisevan installaation Itkumuuri. Sen viisi osaa on tehty dalle de verde -lasimosaiikkitekniikalla puukehyksiin ja kiinnitetty violetille seinälle niin, että valo tulee pienten lasiruutujen takaa. Itkumuurin Tuohisto-Kokko on tehnyt vaikeaan sairauteen kuolleen 24-vuotiaan Petri-veljensä muistoksi. – Hautajaisista on miltei päivälleen vuosi. Teoksessa on surutyötäni. Olen purkanut tunnetilojani värisommitelmiksi, varsinkin Tuskassa, jossa on hyvin tummat sävyt. Se kuvaa valtavaa surua ja ikävää. – Nämä ovat pieniä välähdyksiä tuntemuksista. Sumussa-työ kuvaa automatkaa yötä vasten Etelä-Pohjanmaalta Meilahden sairaalaan. Oli valtava sumu ja lujaa piti päästä. Äiti ja kaksi muuta veljeä oli mukana. Tuntui, että mitään ei näe, itkee vaan. Kuin vettä, itkua, koko työ. – Kolme muuta Luopuminen, Näky ja Taivaaseen liittyvät sairaalassa oloon. Veli eli vielä neljä vuorokautta. Saatiin olla viimeiset hetket yhdessä. Installaatio edustaa värisommittelua ja abstraktia muotokieltä, joka ovat hyvin tyypillisiä Tuohisto-Kokon teoksille. Hän on opiskellut väriteorioita Taideteollisessa korkeakoulussa ja saattaa sommitella teostensa värejä hyvinkin analyyttisesti, mutta tunteet ja oma elämä liikuttavat eniten taiteen tekemisessä. – Varmasti kaikille taiteilijoille omien tunteiden käsittely on aina lähtökohta. Mielessäni olen työstänyt tätä teosta vuoden, eikä ikävä ikinä lopu. Viimeisen parin viikon aikana olen toteuttanut nämä Itkumuurin työt. Nyt näen ne vasta ensi kerran yhdessä seinällä. On ollut vain idea päässä. – Nyt on hyvä olo. Tiedän, että Petri sanoisi: "Voi kiitos! Ei sun ois tarvinnut." Hän olisi tosi ylpeä ja otettu. Tämä on ollut tavallaan vuoropuhelua. Voin niin hyvin kuvitella, miten hän tulisi ja sanoisi. Meitä on ollut kuusi sisarusta. Petri oli iltatähti, johon meillä kaikilla oli oma, erityinen suhde. Itkumuurin melankolian vastapainoksi Tuohisto-Kokko otti mukaan oranssina, punaisena ja keltaisena hehkuvan lasireliefin Riemu, jonka hän teki Helsingin näyttelyynsä 1996. – Se kuvastaa elämän riemua, jota on vaikka on suruakin. Elämisen ainutkertaisuus on hieno asia, jonka tajuaa väistämättä, kun läheinen kuolee. Riemuun liittyvät sommittelultaan Pikkunelisoinnut, kuusi pientä veistosta. Näistä uniikkitöistä Tuohisto-Kokko tekee 50:n teoksen numeroidun sarjan. – Petri ehti saada ensimmäisen 24-vuotispäivälahjaksi. Värillinen varjo on tärkeä osa teosta. Nelisoinnut perustuvat isompaan veistokseen, jonka Tuohisto-Kokko sai Corning Museum of Glassiin maailmanlaajuiseen katselmukseen New Yorkiin 1997. Ensimmäisen kerran hänen veistoksensa pääsi sinne jo 1993. – Kuin olisi kaksi kertaa voittanut lotossa. Sata teosta valitaan 2 500 – 3 500:sta. 90 prosenttia valituista on kuumalasitöitä eli puhallustekniikalla tehtyjä. Minä teen kylmälasitöitä. Suomesta katselmuksessa on ollut muutama taiteilija mm. Oiva Toikka ja Mikko Merikallio. Ensi kevään kilpailuun Tuohisto-Kokko osallistuu violetilla veistoksella Kohtalo, joka kuuluu Kannuksessa nähtävään, viisiosaiseen Venheitä-sarjaan. Laiva-aiheessa taiteilija pohtii elämää matkana. Mukana on kirkas, pieni lasivene Viaton kuolleen vauvan muistoksi ja ruskea Levollisuus vanhuuden kuvana. Violetin, ison, ruukun muotoisen värisommitelman Häivähdys purppuraa Tuohisto-Kokko toi näyttelyyn tekniikan ja värien vuoksi. Veistos on vuodelta 1998. Tuohisto-Kokko on syntynyt Kannuksessa. Hän opiskeli lasitaidetta taiteilija Mary Jane Gregoryn oppilaana Limingan Taidekoulussa ja valmistui metalli- ja kivisepäksi Toholammin Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta 1992. Vapaaksi taiteilijaksi hän ryhtyi 1989. Hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin ja pitänyt viisi omaa näyttelyä. Hän pitää lasitaidekursseja uudessa ateljeessaan Ilmajoen Koskenkorvalla. Perheeseen kuuluvat maanviljelijämies ja kolme pientä lasta.
Fingerpori