UUTINEN | KP24

BBC:n alkuperäinen Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja

Su 26.2.2012 klo 06:00
Hannu Björkbacka Tinker, Tailor, Soldier, Spy (1979). Ohjaus John Irvin. Käsikirjoitus Arthur Hopcraft John le Carrén romaanista. Kuvaus Tony Pierce-Roberts. Pääosissa Alec Guinnessa, Ian Richardson, Bernard Hepton, Michael Jayston. 316 min. BBC 1979. * * * * * A cappella -yhtye King’s Singers on taas tulossa Suomeen. Laulumiesten tenori Paul Phoenix oli vasta 12-vuotias poikasopraano toimiessaan St. Paulin katedraalikuoron solistina BBC:n tv-sarjan Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja teemalaulussa Nunc Dimittis. Geoffrey Burgonilta (1941-2010) tilattu virsisävellys nousi poplistoillekin vuonna 1979, kun suosikkisarja ensi kerran esitettiin brittien televisiossa. Burgonin säveltaiteen ja katedraalilaulun jumalaista neroutta pääsee todistamaan YouTubessa, josta Nunc Dimittis (Tinker Tailor) löytyy haulla helposti. Yhtä kuuluisa kuin loppulaulunsa, Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja on myös alkuteksteistään. Niiden aikana nähdään sisäkkäisistä, maalatuista puunukeista koostuva perivenäläinen Matrjoshka, joka purkautuu osiin Burgonin musiikin säestämänä. Kun Matrjoshka yleensä on kuvattu hymyssä suin, Pappi, lukkarin tekstijakson nukella on vihainen ilme. Viimeinen toisen sisältä paljastuva nukke on vailla kasvoja: vain naaman ääriviivat on piirretty. Näin alkutunnus kuvaa upeasti vakoojatarinan petoksen teemaa. Televisiosovitus Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja on tehty John le Carrén agenttiklassikosta. Romaani ilmestyi 1974 ja BBC: sarja valmistui 1979. Le Carré keksi brittitiedustelun huipulle pesiytyneen vastavakoojan - eli myyrän (engl. mole) – paljastumisen tarinan venäläisten hyväksi toimineen Kim Philbyn tositapauksesta. Kuten Philby, myös Pappi, lukkarin sankarin, George Smileyn, etsimä kaksoisagentti aiheutti tietovuodoillaan lukuisten brittiagenttien joutumisen surman suuhun. Philby paljastui vuonna 1963, mutta toisin kuin fiktiossa, pääsi pakenemaan Neuvostoliittoon. Pappi, lukkarin ”myyrässä” on piirteitä myös muista ”Cambridgen viitosten” nimellä kulkeneista neuvostoagenteista. Homoseksuaaliset vihjaukset voi nähdä viittauksina todellisuuden henkilöihin Guy Burgessiin ja Anthony Bluntiin. John Irvin (Sodan koirat, Hamburger Hill, Kun aseet vaikenevat), vuonna 1940 syntynyt ohjaaja, valmisti seitsenosaisen, yli viisituntisen sarjan laadukkaalla pieteetillä. Pappi, lukkarin nukkavieru retrohenki on keskittyneessä, rauhallisessa kerronnassaan edelleen vaikuttavaa. Sarja on BBC:n kruununjalokiviä, televisiotaidetta ja ajattoman fiksua viihdettä kylmän sodan ajasta, jolloin lankapuhelimet olivat kuumia, asiakirjamapit erittäin salaisia ja herrasmiesagenttien maanpetos tuhoisaa. Geoffrey Burgon sävelsi musiikin myös muihin suosittuihin tv-sarjoihin Mennyt maailma ja Narnia. Samana vuonna Pappi, lukkarin kanssa ilmestyi myös Monty Pythonin Brianin elämä, jonka soundtrack myös on Burgonin käsialaa. Hän sävelsi myös paljon modernia klassista musiikkia. Burgonin teemamusiikki, jokaisen jakson päättävä Nunc Dimittis, Matrjoshka-nukke tai Alec Guinnesin päärooli Smileynä eivät ole suinkaan ainoita iloisia yllätyksiä ensikertalaiselle katsojalle. Aluksi siihen ei kiinnitä huomioita, mutta sarjan jatkuessa katsoja panee merkille ilmaisun pienet, kiinnostavat poikkeamat. Jokaisen seitsemän jakson alussa nähdään muistin virkistykseksi kohtaus edellisen jakson lopusta. ”Kertaus” on kuitenkin aina uusi otto, jossa kohtaus näytellään pienin muunnelmin ja eri kuvakulmista. Kosketus on sinälläänkin viehättävä ja raikas keksintö, mutta erityisen kiehtovaa on nähdä Alec Guinnessin kaltaisen mestarinäyttelijän muunnelmia samoista tilanteista. Tv-sovituksen päävaltti on pehmeä-äänisen Sir Alec ”Obi-Wan Kenobi” Guinnessin (1914-2000) hillitty tulkinta eläkkeeltä kruunun palvelukseen kutsutusta agentti George Smileysta. Kiintoisaa on vertailun vuoksi nähdä Gary Oldmanin Oscar-ehdokkuuden saanut Smiley-versio uudessa Tomas Alfredsonin elokuvassa (2011). Molemmat mestarinäyttelijät ainakin luottavat persoonallisiin silmälasikehyksiin. Guinnessin Smileyllä ne tietenkin ovat 80-luvun muovisankaista, isokokoista mallia. Pappi, lukkarissa vakoojiin sovitetaan F. Scott Fitzgeraldilta lainattua ajatusta taiteilijasta henkilönä, joka voi ylläpitää kahta pohjimmiltaan erilaista näkökantaa ja silti tulla toimeen. Smiley on koko aikuisen ikänsä joutunut toimimaan piilossa, olemaan muuta kuin miltä näyttää. Alec Guinness oli tv-sarjaa tehtäessä jo 65-vuotias, joten alkutilanne eläkkeelle siirtyneestä tai siihen pakotetusta Georgesta tuntuu hyvin uskottavalta. Iän tuoma arvokkuus, Guinnessin näyttelijänkokemus ja hienostuneisuus tuovat kaikki lisäarvoa Smileyn hahmoon. Mies on kuin sivullinen omassa elämässään. Smiley näyttää harmaalta hiirulaiselta, kaikkea muuta kuin pelottavalta. Juuri ulkopuolisuus, pidättyvyys ja taito kuunnella muita paljastamatta omia ajatuksiaan tekevät Smileystä niin tehokkaan. Hän on kärsivällinen, mikä korostuu pitkän sarjan verkkaisessa tempossa. Kattavilla tutkimuksillaan, pala palalta ja hetki hetkeltä epäiltyjä karsiessaan ja totuutta lähestyessään, Smiley kiristää rengasta syyllisen ympäriltä. Georgen hahmoon särön tekee heikkous, inhimillinen epäonnistuminen. Smiley on mennyt varhain naimisiin Lady Annin kanssa. Pappi, lukkarissa Ann tavataan vasta viimeisessä jaksossa Sia Phillipsin esittämänä ikääntyneenä, edelleen vaikuttavana kaunottarena. Naisen rinnalla knallipäinen (!) Smiley näyttää hivenen kömpelöltä, koulupojan kaltaiselta erisarjalaiselta. Le Carrén aiemmissa romaaneissa kerrotaan, että Ann toimi aiemmin M16:n sihteerin tehtävässä, kun Smiley kosi. Ann osoittautuu kuitenkin petolliseksi miestennielijäksi. Smiley joutuu pitkään kestämään Annin uskottomuutta – kärjistyneimmillään jopa Circuksen johtojäsenen kanssa. Smileyn kollegat ja yhdyshenkilöt ovat armottomia viitatessaan Smileyyn aisankannattajana. Pettymys näkyy Guinnessin nerokkaassa tulkinnassa pinnan alta. Hiljaisissa hetkissä ja ohi vilahtavissa katseissa on avutonta tuskaa. Vain romaani- ja sarjamuoto voi antaa tarpeeksi tilaa Smileyn kaltaisen hahmon kehittymiselle kokonaiseksi. (Mutta onhan Gary Oldman yllättänyt aiemminkin.) Ei vain Sir Alec näyttele Pappi, lukkarissa suurenmoisesti. Prideaux, Haydon, Esterhase, Lacon, Alleline, Tarr, Bland… Roolinimet vilisevät keskusteluissa ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin ne yhdistää eri hahmoihin ja luonteisiin, vakoilupalapelin osasiin. Ian Bannen, jonka tuoreemmista rooleista muistetaan John Boormanin Odotuksia-elokuvan räiskyvä vaari, on Pappi, lukkarissa miehitettyyn tsekkoslovakiaan lähetetty epäonninen agentti Prideaux. Agentinhommista poikien liikunnanopettajaksi eläköityvä mies katkeroituu koston enkeliksi. Sadan tv- ja filmiroolin suurmies Ian Richardson (myöhemmin omaperäisen tarusarja Gormenghastin traaginen hallitsijahahmo) erottuu hurmaavan sulavana mutta häijynä Bill Haydonina. Bernard Hepton (Tappakaa Carter, Barry Lyndon) on tärkeilevä, neuroottisen pälyilevä Toby Esterhase. Kiintoisaa on myös vakoojan ammattislangi – todellinen tai Le Carrén kehittämä – joka pilkuttaa vuoropuhelua. Ei liene sattuma, että terminä vakoilutiedolle on ”witchcraft”, sillä suuressa määrin keskustelu muistuttaa salatiedettä, noituutta ja loitsumista. Edellä mainitut henkilönimet ovat keskeisiä Cirkuksen (salaisen palvelun M16 kutsumanimi) johtopiiriä, mutta sivuhenkilötkin erottuvat vahvoina. George Smiley käyttää ”myyrän” paljastamiseen luotettavimpia alaisiaan, joista keskeisin on Michael Jaystonin vakuuttavasti esittämä nuori, luotettava Peter Guillam. Jo sarjan ensimmäinen kohtaus, jossa Circuksen johto kokoontuu pienen huoneen neuvottelupöydän äärelle, on luonnenäyttelemisen, vieläpä äänettömän sellaisen, juhlaa. Kukin silmäätekevistä saapuu omalla ajallaan, huomioi toiset tavallaan ja huseeraa rekvisiittansa – asiakirjakansio, piippu, tupakka - kanssa yksilölliseen tyyliin. Koko sarjan katsottuaan voi jälkiviisastella, että olisihan tuon alkuesittelyn perusteella jo pitänyt arvata, kuka on joukon epäilyttävin – ja siis se todennäköisin myyrä. John Irvinin ohjaajanuralla tv-sarja on huippuhetki. Kiittää voi sarjan kuvaajaa Tony Pierce-Robertsia (Skolimowskin Kuutamokeikka, Hotelli Firenzessä, Pikän päivän ilta), joka myöhemmin on tehnyt näkyvää, edelleen aktiivista uraa. Pappi, lukkari on intiimi ja tunnelmallinen, oltiin tarinassa sitten Englannin maaseudulla, tsekkoslovakian öisessä metsissä, sisäoppilaitoksen pihapiirissä tai Lontoon ahtaissa toimistoissa ja hämärissä asunnoissa. Näennäisen yksinkertainen sarjamuoto sisältää monta sivutarinaa ja takautumaa, jotka rikastavat katsomiselämystä. Pappi, lukkari seuraa muodollaan Smileyn tutkimusmenetelmää: aluksi rauhallista taustatiedon kokoon haravointia, sitten jännitteen kehittelyä ja lopuksi sekavasta palapelistä onkin koostunut tiukka pirunnyrkki. John le Carrén muita vakoiluromaanien filmatisointeja ovat Mies kylmästä (Martin Ritt), Peilisota (Frank Pierson), tv-sarja Smiley’s People (mukana taas Alec Guiness), Panaman räätäli (John Boorman) ja Uskollinen puutarhuri (Fernando Meirelles). Anton Corbijn ohjaa parhaillaan näyttelijä Philip Seymour Hoffmanin kanssa elokuvaa romaanista A Most Wanted Man, joka suomennettiin vuonna 2009 nimellä Lainsuojaton. Kahden levyn dvd:ltä löytyy Randall Wrightin vuonna 2000 ohjaama erinomainen haastatteludokumentti le Carrésta, oikealta nimeltään David Cornwellista (s. 1931). Ennen kirjailijanuraa le Carréna Cornwell oli itsekin vakooja. Hän on sanonut salaisen palvelun uransa loppuneen 60-luvulla, kun Kim Philby – Pappi, lukkari -tarinan ”myyrän” esikuva – paljasti Cornwellin vakoojaidentiteetin venäläisille. Mukana hahmoissa on aimo annos myös Cornwell/Le Carrén omaa isää, joka vaikuttaa olleen varsinainen komeljanttari. Pojan ällistykseksi tämä selviytyi elämässään päivästä päivään taskut tyhjinä, mutta prässätyssä puvussa. Isän ja pojan tarina kerrotaan romaanista A Perfect Spy tehdyssä tv-sarjassa vuodelta 1987. Amerikassa Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja tiivistettiin kuuteen jaksoon, mutta tämä dvd on BBC:n 2011 uudella kansidesignilla päivitetty alkuperäinen, seitsenosainen versio. Jaksot kestävät 41 minuutista 49:ään. Yhteensä kestoa sarjalla on kahdella levyllä 316 minuuttia. Kirjailijasta kertova dokumentti The Secret Centre kestää 57 minuuttia. Kuvasuhde 4:3.
Fingerpori