UUTINEN | KP24

JP Siilin Härmä on hurmeinen pohjalaiswestern

Pe 24.2.2012 klo 06:00
Hannu Björkbacka KOKKOLA Härmä. Ohjaus ja käsikirjoitus JP Siili. Kuvaus Jani Kumpulainen. Pääosissa Mikko Leppilampi, Lauri Tilkanen, Pamela Tola. 128 min. K-16. Yellow Film & TV 2012. Rex 1, Kokkola. City Red One, Pietarsaari. * * * * Härmä 1800-luvun puolivälissä. Välitalon esikoispoika Esko ei perikään isänsä tiluksia, joten hän ottaa ne väkisin. Rehti pikkuveli Matti ei vääryyttä siedä. Härmän kuninkaana Eskolla on silti ylivoima ja selkärangaton nimismieskin puolellaan. Kun Matin lemmitystä Ainosta on vaarassa tulla Eskon morsian appiukon velkojen kuittaamiseksi, on miehen toimittava ennen kuin on liian myöhäistä. Tauno Palon Isoo-Antti, Yrjö Kantoniemen Rannanjärvi ja Kalervo Nissilän Anssin Jukka ovat elokuvien ikimuistoisimmat pohjalaiset puukkojunkkarit. Legendoista ottaa nyt mittaa parhaaseen rooliinsa yltävä Mikko Leppilampi häjyistä häijyimpänä JP Siilin onnistuneessa Härmä-elokuvassa. Lajityyppipäivityksenä Härmä hakee sapluunan Ilmari Unhon ja Artturi Laitisen klassikosta Härmästä poikia kymmenen (1950), joka sekin oli jo ottanut mallia amerikkalaisista lännenelokuvista. Ohjaaja-käsikirjoittaja Siili sekoittaa aihioon Sam Peckinpahin Pat Garrettia ja Billy the Kidia (1973) sekä mausteeksi spagettiwesternien elämää suurempaa uhmaa ja karrikoivaa julmuutta. Kun keitoksessa muhii kiellettyä rakkautta, tilanperimyspulmia, murhia, petoksia ja luopio sheriffinvastine, ei kokonaisuuden uskoisi toimivan ainakaan suomalaismaisemissa. Mutta juuri siellä se toimii. Häjy-tarinoissa on aina kesä ja niin Härmässäkin – ruoho vihertää jopa luonnottoman kirkkaana. Kuvaaja Jani Kumpulainen seuraa Härmästä poikia kymmenen taltioineen Eino Heinon jalanjäljissä pitkin Pohjanmaata. Kumpulaisen otoksissa villi luonto elää, hevosvaunut kiitävät ja ilmassa on väkivallan purkautumisen uhka kuin ukkospilvi myrskyn edellä. Ohjaaja ja kuvaaja ovat valinneet puolidokumentaarisen tyylin, jossa impressionistinen käsivarakamera saa ryhtiä tarkkaan mietityistä kuvarajauksista ja Aleksi Raijn leikkauksesta. Ilmavuus ja kameran näyttelijöitä palveleva, joustava myötäily varmistavat, ettei Härmästä yli kaksituntisenakaan tule liian raskasta. Edes Leppilammen suurrooli saatanallisena pahiksena ei vaikuta ylilyönniltä, vaikka näyttelijä häjykuninkaana pystyisi tuimalla katseellaan polttamaan reiän niin filmiin kuin digitaalikopioonkin. Karismaattinen suoritus on kansainvälistä luokkaa.

Suomifilmi goes genre

! Leppilammen vastavoimana Lauri Tilkanen hoitaa tonttinsa erinomaisesti kunnollisena Matti-veljenä. Kamera rakastaa uuden suomifilmin suurimpia hurmureita. Onneksi Tilkanen ja Leppilampi osaavat näytellä. He heittäytyvät Siilin hurjimpienkin ideoiden vietäviksi sellaisella palolla, että rakenteellinen horjahtelu ja tv-sarjamaiset käänteet unohtaa. Härmän murrekieli on erityinen ilon aihe, rikasta pidättyvässä täsmällisyydessään. Tummien häjymiesten rinnalla vaalea Pamela Tola saa valkokangasaikaa runsaasti. Väkivaltainen kostotarina on silti poikamainen fantasia. Härmässä Tola jää 50-luvun klassikon Hilkka Helinän tavoin romantiikan kohteeksi huolimatta Ainoon päivitysversion vapaudella liitetyistä feministisistä painotuksista. Hääkohtauksessa Aino jää näyttävine morsiuskruunuineenkin kovin sivuun. Sen sijaan tasaveroiseksi miesten, poikiensa, rinnalle kohoaa äitiä esittävän Lena Meriläisen traaginen hahmo. Välitalon emäntä osoittaa, ettei Pohjanmaalla viisaus asu aina edes vanhoissa naisissa. Sivurooleista pätevin on Aku Hirviniemi, vaikka hahmon lojaalisuutta jää pohjustamatta. Ilmetty häjy Eero Milonoff on vähällä käytöllä. Jopa Esko Salmisen vanhaisäntä jää puolitiehen. Monen uuswesternin tavoin konnajoukkoon on ripoteltu nuoria orpopoikia. Sivustakatsomisen sijaan heistä olisi voinut nousta jonkinlainen silminnäkijän omatunto. Ehkä Härmä kakkosessa? Yhteiskunnallinen asetelma ei Härmässä piirry niin selvänä kuin Unhon häjyfilmissä. Uusi elokuva on vastakohdista voimansa saanutta edeskäypää tasaisempi, laaja ja aukee kuin Pohjanmaa. Timo Koivusalon epookkien lattean kuvittavuuden Härmä silti selättää lähes mollbergilaisella rouheudella ja sivuosien tuoreilla kasvoilla. Lopun kaksintaistovyörytyksessä on jo aimo annos Unhon häjyelokuvan körttihäiden tai Pouttulan talon hävityksen villeyttä. Härmän koko komeus on syntynyt runsaalla puolellatoista miljoonalla. JP Siilin aina kunnianhimoiset, joskus suuruudenhullut visiot toteutuvat nyt ihanteellisella tavalla. Härmä on sarvineen ja hampaineen se reilusti kotimainen genre-elokuva, jonka tekijäksi Siili on syntynyt.
Fingerpori