UUTINEN | KP24

”Hulluhan mä oon, mutten tyhmä!”

Ke 20.2.2002 klo 20:44
Kolmannessa polvessa paljasjalkainen helsinkiläinen Mika Järvinen on mielenkiintoinen tyyppi. Järvinen osaa nähdä kolikon molemmat puolet. Suuremmalle yleisölle Järvinen on tullut tutuksi Five Fifteen -yhtyeen keulahahmona:"blondi, pitkätukkainen laulaja". – Se on klisee, mies selittää. – Aloitin soittamisen törkeen myöhään. Oli toisenlaiset suunnitelmat. Pelasin tennistä ja menestyin koulussa hyvin, mä oon sosiaalisesti verbaalinen. Joku mystinen voima veti miestä musiikin pariin. – Olisinkohan ollut jotain kuustoista kun aloitin. Kävin Helsingin reaalilyseota eli Ressun poikakoulua ja siellä oli paljon soittajia. Maukka Perusjätkä, elokuvaohjaaja Jari Halonen, joka muuten poltti kesken tunnin verhot, Homo-Makkonen eli Mike Monroe, luettelee Järvinen. – Se oli jo silloin ton näköinen, mutta onneksi sillä oli isoja kavereita. Mä jotenkin arvostan sitä, se ei tingi linjastaan. Luokkakavereiden ohjauksella ja yhden kitaratunnin opeilla Järvinen starttaili rock-uraansa. – Kävin tosiaan yhdellä kitaratunnilla, jolla soitettiin Jouluyö, juhlayö lapuista. Meni hermot!. Siihen aikaan katukuvasssa vaikuttivat fiftarit ja punkkarit. – Mä innostuin molemmista ja ihmettelin alusta asti, että mitä eroa on Beatleksen ja Zeppelinin versioilla rock-klassikoista. No, ei juurikaan mitään. Jo silloin mä tajusin, että imago on rockissa kaikki kaikessa, sanoo Järvinen. – Mä olin huono oppimaan ja jo siihen aikaan tolkuttoman laiska. Jos opin pari sointua, niin väsäsin niistä heti biisin. Kaverit jotka veti vaikka mitä sointukäännöksiä, ei voineet ymmärtää sitä, naureskelee kitaristi. Kun koulu aikanaan loppui, Järvinen alkoi musisoida vakavammin. – Silloin tuli ekat omat bändit. 5.15 nimeä käytettiin jo vuonna 1986, vaikka bändi perustettiin virallisesti vasta vuonna -88". Järvinen on tehnytFife Fifteenin ohessa yli tuhat muutakin keikkaa. – Oon toiminut valomiehenä ja lavamiksaajana ja laulanut useissa cover-bändeissä. Oon tehnyt oikeastaan kaikkea mahdollista, mitä rockin saralla voi tehdä paitsi ollut radiotoimittaja. Asia korjaantuu helmikuun alusta, jolloin Järvinen aloittaa aamuohjelmat Radio Cityssä. Järvinen myös myy muita bändejä Rocktopsin palkkalistoilla. – Hannu Leiden sanoi mulle aikanaan, että hullu oot kun teet tommosta musaa. Hanki itselles duuni, joka ei haittaa sun hommia, mutta älä jätä sitä ettei tuu hätä. Se, että elämä pyörii tiiviisti rockin ympärillä tympii Järvistä aina välillä. – Sen takia en ole koskaan lopettanut urheilua. Pelaan fudista ja tennistä yhä edelleen aina kuin mahdollista. Mua kiinnostaa rock sosiaalisena ilmiönä, ei niinkään kokopäiväduunina. Järvinen osaa myös nauraa itselleen ja rockille. – On surullista että jengi ei tajua, että rock on vanhojen pierujen hommaa. Nuorisolla on omat juttunsa. Vaikka rock kasvoi Dylanin ja muiden myötä, se on yhä dägä-dägää. Vitsi niistä, jotka ottaa sen liian vakavasti. Robert Plant -vertauksiin Järvinen törmää harva se päivä. – Joku on vaan päättänyt niin. Vaikka aikoinaan leikkasin irokeesin, niin olin vaan keesipäinen Plant! Sitä paitsi giltsit diggaa pitkästä fledasta, ja joskus kuustoistavuotiaana sitä kummasti välitti siitä, tykkääkö tytöt. Five Fifteen aloittilevy-yhtiöiden lähestymisen englanninkielisellä nauhalla. – Lido Salonen sano, et kun tää on suomeksi niin taivas aukeaa ja mä urpo uskoin. Suomenkieliset kokeilut jäivät kuitenkin lyhyeksi. – Mä en kauheesti diggaa suomenkielistä musaa. Lindholm ja Sielun Veljet on poikkeuksia. Fife Fifteenissä on soittanut suunnilleen jokainen Mika Järvisen ikäpolven stadilaismuusikko. – Joku on verrannut Fife Fifteeniä Ogelia vastaavaksi rock-ammattikouluksi. On se varmaan opettanut monille asennetta. Sosiaalisuutta. Sun on pakko olla yhteistyökykyinen. Sitä kautta varmaan monella menee kotonakin paremmi, uskoo Järvinen. Toinen tärkeä seikka on raha. – Rahaa ei tuu. Kun tulee rahaa, niin sitä pitää jakaa ja silloin tulee ongelmia, ihmisten luonne muuttuu. Artisti maksaa -slogan ei Järviselle kolahda. – Itse asiassa se on artisti, joka maksaa levy-yhtiöiden ja ohjelmatoimistojen palkat. Mika Järvinen tunnetaan ankarana showmiehenä. Itse kuvittelin miehen huumaantuvan musiikistaan siinä määrin että mopo karkaa käsistä. Teoriani ei mennyt läpi. – Ei karkaa mopo. Se on pelkkää showta. Pidän stand-up komiikasta. Siinä koomikko nauraa ensin itselleen ja tekee itsestään pellen. Mä käytän samaa taktiikkaa. Jos jengi huomaa, että mieshän on ihan kaheli, niin ehkä sitä kautta saadaan hajurako bändin ja yleisön väliltä purettua. Mä en usko ranteet auki filosofiaan, vaan pikku-rikuun. Tutti-frutti ja perseet heilumaan! – Tottakai jengi toivoo, että mä tippuisin sieltä 20 metrin korkeudesta, mutta tsekkaan aina ensin paikat ja kysyn keikkamestalta luvan. Kerran Meksikossa oli kyllä katasrofi lähellä. Se systeemi missä roikuin selälläni oli loppujen lopuksi teipillä kasassa, mut hei, saatiin hieno valokuva, nauraa Järvinen. – Hulluhan mä oon, mutten missään nimessä tyhmä! huomauttaa kitaristi. Kun tiedustelin Järvisen elämänfilosofiaa, vastaus tuli kuin hauli piipusta. – Älä vahingoita vesistöjä. Ole nöyrä ja kunnioita itseäsi. Sitä kautta opit kunnioittamaan muita. Lekurin on vaikee auttaa muita, ennen kuin on itse kondiksessa. Ja hei, miksi et tekisi sitä jo tänään, minkä olisit voinut tehdä huomenna. Niinpä. Jukka Melametsä
Fingerpori