Kolumnit

Päivi Jokitalon kolumni: Vanhuus ei tule yksin eikä kello kaulassa

Kuva:

Te viidenkympin rajapyykin ylittäneet tiedätte varmaan tunteen, kun supermarketin hyllyjen välissä yllättäen huomaa, kuinka valaistus on huonontunut ja tuotepakkausten tekstit pienentyneet. Hyvin pian tietenkin valkenee, ettei kyse olekaan pienestä präntistä vaan ikänäöstä.

Yleinen raihnaisuus, kulumat ja kolotukset alkavat muistuttaa itsestään, toistaiseksi vain silloin tällöin, mutta kuitenkin huomattavan säännöllisesti. Palautumisaika yökukkumisten, monipäiväisten työmatkojen tai pitkien päivien jälkeen pitenee, enää ei jaksakaan entisenlaista menoa ilman lepotaukoja.

Siinä missä ennen painoi työpäivän jälkeen suoraan lenkille, nyt pötköttää päiväunilla kissa kainalossa. Ja lenkille pystyi suuntaamaan ilman lihasten lämmittelyä ja nivelten vetreytystä, eivätkä lonkkien naksahtelut hidastaneet menoa. Ei tarvinnut miettiä kiertäjäkalvosimia eikä liikavarpaita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ikääntymisellä on seurauksensa myös matkustaessa. Nuoruuden junamatkoilta ei muistu mieleen vessanetsimistalkoita tai pitkiä sessioita, jolloin pohditaan, missä seuraavaksi syötäisiin. Ei kukaan tainnut säännöllisin väliajoin vaatia kahvia, teetä, verensokeria nostattavaa syötävää tai yksinkertaisesti taukoa kaupunkikävelyllä.

Käytiinkö kaksikymppisenä lainkaan vessassa?

Pakkaaminenkin on nykyään toisenlaista kuin parikymmentä vuotta takaperin. Nyt on oltava tippoja kuiviin silmiin, voidetta kipeisiin lihaksiin ja huivi vetoisiin busseihin.

Parikymppisen matkailussa ei mukavuuslaitoksilla tai ravinnon laadulla juuri ollut merkitystä. Vai muistatko itse interrail-matkoilta tai muilta reppureissuilta kohtauksia, jolloin olisi etsitty toilettia tai kaikille seurueen jäsenille soveltuvaa ruokapaikkaa, josta saisi lähituotettua gluteenitonta vegaaniruokaa?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ihan varmasti vessahommat on nuoruusvuosinakin hoidettu ja jotain aina syötykin, mutta aiheeseen ei ole liittynyt suuria intohimoja tai kuvaannollisia ja kirjaimellisia äärimmäisen hädän hetkiä.

Palveluiden laatu ja saatavuus korostuvat erityisesti keski-ikäisen työmatkalaisen kohdalla. Mielessä on monta kiperää kysymystä ennen kohteeseen pääsyä: Missä odotella bussia kaksi tuntia työkeikan jälkeen? Onko siellä vessa? Virtaa tietokoneelle? Toimiva verkko? Miten hotellista pääsee koulutuspaikalle ja mistä hankkia eväät, kun lounastauko kuluu iltapäivän valmisteluihin? Onhan hotellissa mukavat tyynyt ja yökerho mahdollisimman kaukana huoneesta?

Lomamatkoillakin kriittiset tekijät ovat toisenlaisia kuin huolettomassa nuoruudessa. Onko etelän kohteessa ilmastointi? Tarvitaanko joogaretriitissä villasukat? Onhan kylpyhuone toimiva ja aamiaisella riittävän vahvaa kahvia?

Kun nuorempana nauratti äidin kommentti ”onpa täällä siisti vessa”, tänä päivänä huomaa käyttävänsä aivan samaa lausetta palatessaan naistenhuoneesta kahvilan pöytään. Niinä hetkinä, kun löytyy taukopaikka, jonka kahvi maistuu ja palvelu pelaa, nauttii hetkestä ehkä enemmän kuin kolmisenkymmentä vuotta takaperin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kroppansa ja sen rajoitukset tuntee aikaisempaa paremmin, vaikkei niitä täysin hyväksyisikään. Kaikella on aikansa ja eri ikäkausilla omat ilonsa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä