Paikallisuutiset

Set Åkerlund luo taidetta ajankohtaisista aiheista, mutta myös mytologiasta ja historiasta

Monipuolisen taiteilijan materiaaleina ovat niin lumi ja jää kuin puu ja betoni. Lisäksi hän tekee öljymaalauksia.

Anita Salmi

LuotolainenSet Åkerlund on monipuolinen taiteen tekijä. Hänen materiaaleinaan ovat niin lumi ja jää kuin puu ja joskus betoni. Lisäksi hän tekee öljymaalauksia.

Mieluisin kuvataiteen ala ovat veistokset. Luodon uudessa kirjastossa on parhaillaan hänen näyttelynsä. Siellä on esillä puuveistoksia ja muutamia maalauksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Taide on ollut elämässäni mukana kaiken aikaa, vaikka olen työurani aikana tehnyt muuta. Taiteen teko luo omaa mielenkiintoaan olemiseen. Olenkin sanonut, että jos haluaa mielenkiintoisen elämän, se pitää luoda itse, Set Åkerlund lausahtaa.

” Taiteen teko luo omaa mielenkiintoaan olemiseen. ”

Taiteen tekemiseen vie sisäinen palo. Aiheita on pää täynnä ja kun toteuttaa niitä, muotoutuu samalla uusia. Nyt näyttelyssä olevat veistokset hän on tehnyt tänä vuonna.

Monet ajankohtaiset aiheet ovat kirvoittaneet mielikuvitusta. Veistoksissa kuvastuvat muun muassa menneen kesän valtaisat tulipalot Ruotsissa ja viime talven susikeskustelu Pietarsaaren seudulla.

– Kun olen saanut idean, alan prosessoida ja kehitellä sitä mielessäni. Joskus teen piirroksen aiheesta ennalta. Toteutus on helpompaa. Tosin en ihan aina piirrä luonnosta, vaan teen mielikuvan pohjalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Set Åkerlundilla on kotona työhuone ja hyvät työvälineet, joilla työstäminen sujuu. Helppoa se ei ole, koska hän tekee hyvin tarkkaa työtä. Puu ja varsinkin koivu, jota hän käyttää, on vaikea materiaali.

– Taideteoksistani näkee, mistä on kyse eli en valmista laatikoita, joilla on joku nimi.

– Ajattelen taidetta myös siten, että tekemällä oppii. Tosin tarvitaan luontaisia taipumuksiakin.

Puuveistoksen karkean muotoilun hän tekee moottorisahalla, mutta siirtyy pian työkaluihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jonkin verran olen pyynnöstä tehnyt esimerkiksi karhuja moottorisahalla. Omia veistoksiani muotoilen paljon ja tarkkaan.

– Yleensä puuveistokset ovat jääneet puun värisiksi, nyt näyttelyssä on myös maalattuja veistoksia. Ne tarvitsevat väriä kertoakseen tarkoittamaani sanomaa.

Eräässä veistoksessa musta lintu lentää yli palavan puun. Teos kuvaa Ruotsin metsäpaloja. - Lintu on kuoleman lintu, palon takia metsä kuolee. Veistos puhuttelee siten, että ilmastonmuutoksen myötä kuivia aikoja voi tulla lisää ja ne ovat uhka myös Suomessa.

– Olihan täälläkin kesällä tulipaloja, mutta ei niin massiivisia kuin Ruotsissa. Tuntui kauhealta, kun vaikutti, että mikään ei niihin tehoa.

Eri kansojen mytologia, jumaltarusto, on alkanut niin ikään kiinnostaa. Eräs veistos on nimeltään Feniks.

– Se ei ole oikeastaan lintu, vaan siinä on elementtejä muustakin, esimerkiksi perhosesta. Siinä on lisäksi aurinko, elämämme keskus ja maa, pieni planeetta, jossain kaukana avaruudessa.

– Osa uusimmista veistoksistani on aiempaa pelkistetympiä ja niissä on isompia elementtejä. Sellainen on alkanut kiinnostaa ja ehkä jatkossa tätä tyyliä tulee enemmän.

Esillä on niin ikään maalauksia. Ne ovat eri aikakausilta. Set Åkerlund käyttää murrettuja, toisiinsa sointuvia värejä maalauksissaan.

– En maalaa kovin paljoa, mutta aina välillä. Käytän öljyvärejä, niillä saan paremmin esille haluamiani eri sävyjä, hän sanoo.

Set Åkerlundin näyttely on esillä Luodon kirjastossa lokakuun loppuun saakka.

Anita Salmi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä