Paikallisuutiset

Ankeallekin ajankuvalle on lupa nauraa

Wäinöntalo Evijärvellä herää taas kesäteatterin mekastukseen.

Birgit eli Tiina Kultalahti-Byskata edustaa informaatioyhteiskuntaa parhaimmillaan. Jukka Iiskonmäki Jukka Iiskonmäki
Birgit eli Tiina Kultalahti-Byskata edustaa informaatioyhteiskuntaa parhaimmillaan. Jukka Iiskonmäki Jukka Iiskonmäki Kuva: Jukka Iiskonmäki

Evijärvi

Kun ei monikaan voi työpaikkaansa näinä vaikeina ja raskaina aikana valita, niin on tehtävä sitä mitä on tarjolla. Ei silti, voihan joidenkin kurttuotsien paheksuma työ olla ihan hauskaakin. Vastapainoksi hauskuudelle petolliset ystävät kuuluvat kunnon draamaan suvella ja talvella, ja maahanmuuttajat pizzoineen ovat osa tämän päivän Suomea. Siinäpä suuruksia soppaan, jonka Evijärven Harrastajateatteri ry tarjoilee Wäinöntalon pihapiirissä heinäkuun kakis ensimmäistä viikkoa.

Puhelimitse käytävää intiimikontaktia ammatikseen harjoitta yksinhuoltaja Riekku toteuttaa aitoa aktiivimallia. Hänellä on yksi lapsi edellisestä liitostaan ja aivan pieni jälkikasvu nykyisen kumppaninsa kanssa. Työ pornopuhelimessa sujuu mukavasti, ja samalla Riekku käyttää huomattavan runsaasti yhteiskunnan tarjoamia sosiaalisia etuuksia. Mikäpäs on käyttäessä, sillä pienemmän lapsen isä asuu muualla. Hyvä niin, sillä silloin yksinhuoltajan sosiaalituet ovat huomattavasti paremmat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mutta turvalliseen, julkisrahoitteiseen ja mukavaan elämään ilmestyy särö, kun ystävätär raportoi sosiaalituista viranomaisille. Soppahan siitä syntyy, ja yhtenä soppaa hämmentämässä on kaukomatkalainen pitsakuski. Aitousko Oy-yrittäjä tuotteistamassa viriiliä hengenelämää sekä uusia innovaatioita edustaa Rami, joka kehittelee mielialavempainta. Omat mausteensa soppaan tuovat myös kansanedustaja Niittyleinikki, sosiaaliviraston Routamaa ja posteljooni.

Kaikki he löytyvät keskuudestamme – jopa meistä itsestämme!

Marikki Myllyvirran kirjoittama komedia Kuumalinja-hotline on letkeä ja irrotteleva tarina aikamme elämästä.

Jukka Iiskonmäki

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

ps@pietarsaarensanomat.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä