maanantai 15.10.2018 | 22:18
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Sadevedestäkin pitää maksaa

Valtuusto keskusteli hulemaksuista

Pietarsaaren Sanomat+ | ti 15.5.2018 klo 13:53

Pietarsaari

Kaupunginvaltuusto hyväksyi järjestelyn, jonka mukaan hulevesien valvova viranomainen on jatkossa ympäristö- ja rakennuslautakunta. Näin siksi, että kun hulevesistä huolehtiminen siirtyy liikelaitos Pietarsaaren Vedeltä teknisen viraston kunnallistekniselle osastolle, ei ole sopivaa, että tekninen lautakunta olisi valvova taho.

Vuonna 2014 voimaan tullut lakimuutos siirsi järjestämisvastuun hulevesien hallinnasta kunnalle. Hallinnan järjestämispakon lisäksi kunnilla on nyt mahdollisuus periä erillinen maksu sade- ja sulamisvesien käsittelystä.

Kaupunginvaltuustossa hulevesistä käytettiin muutama puheenvuoro. Jarmo Ittonen (vas) luonnehti uudistusta araksi asiaksi, joka kuitenkin on hoidettava. Pentti Silvennoinen (kesk) kertoi kaupunkilaisten kyselevän usein mahdollisesta hulevesimaksusta.

– Teknisen viraston olisi aika laatia uudistuksesta kansantajuinen selvitys vaikkapa kaupungin verkkosivuille.

Eero Luomala (pro) piti selvänä, että hulevesistä tullaan perimään maksu.

– Työryhmä selvittää paraikaa uudistuksen käytännöllistä järjestelyä. Asia on monimutkainen, asuntoja on kaava-alueella ja sen ulkopuolella, joillakin on omat imeytyskentät. Tasahinta ei käy. Vaikkapa ison marketin pysäköintialueelta tai tehtaan pihalta tulee paljon enemmän valumia kuin omakotitalon pihalta. Minusta pitää olla niin, että jos hulevesimaksu asetetaan, pitää vastaavasti jätevesimaksua alentaa.

Eero Luomala on jäsen työryhmässä, joka pohtii hulen hinnoittelua. Hulemaksun voi määrätä kaupunki, mutta jätevesimaksuista päättää Pietarsaaren Vesi.

– Työryhmässä on myös Pietarsaaren Veden edustaja.

Pietarsaaren Veden tavoitteena on ollut jo vuosikausia erottaa hulevedet viemärivesistä, mutta täysin siinä ei ole vielä onnistuttu. Osa valumista saattaa yhä päätyä Alhedan jätevedenpuhdistamolle, missä niistä on haittaa puhdistusprosessille. Lakikin vaatii valumavesien erottamista jätevesistä. Lisää erillisputkistoa tarvitaan, Pietarsaaren Vesi on tähän asti investoinut erillisputkistoon 300 000 euroa vuodessa.

Heimo Riihimäki

#
Fingerpori