Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pietarsaaren RSA-messujen kävijämäärä hipoi viittä tuhatta

Pietarsaaren Sanomat+ | su 15.4.2018 klo 17:05

Sunnuntaina päättyneet RSA-messut Pietarsaaressa täyttivät järjestäjien odotukset kutakuinkin tarkkaan.

Lopullinen kävijämäärä jäi vain himpun verran alle 5 000:sta, mikä oli Suomen Messupromoottorien virallinen tavoite.

– Kaikkihan tässä yllätti, emme osanneet kuvitellakaan näin hyvää vastaanottoa, myyntijohtaja Reijo Alakoski myhäilee.

Kokemukset olivat niin rohkaisevat, että sama Rettig Sport Centerin halli on varattu messuille ensi vuodeksikin samaan ajankohtaan.

– Uskallan jo sanoa, että silloin näytteilleasettajia on molemmissa halleissa.

Puu ja naru ovat parkanolaisen Pintanikkareiden raaka-aineet puutarhakalusteita ja erilaisia tarve-esineitä valmistettaessa.

Paitsi että yritys oli ensimmäistä kertaa esittäytymässä Pietarsaaressa, messuilu oli Teemu Mäkelälle ylipäätään uusi kokemus.

– Olemme esimerkiksi maalien osalta kertomassa ihmisille myrkyttömämmistä vaihtoehdoista liimojen käytön vähentämisestä. Vastaanotto on ollut hyvä, Mäkelä kertoo RSA-messujen hiljalleen kääntyessä lopuilleen.

Ruotsin kieltäkin on kuultu. - Sehän sujuu tarvittaessa, Mäkelä naurahtaa.

– Hyvin järjestetty tapahtuma, ja väki on löytänyt paikalle. Mitäpä sitä muuta näytteilleasettaja voi toivoa.

#
Fingerpori