Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Saana Klemola kertoo kolumnissaan vanhan ryijyn pesusta: Valkopesua

Perhonjokilaakso+ | ke 12.9.2018 klo 19:00

Lapsena unelma-ammattini oli arkeologi. Innoitukseni olin saanut Walt Disneyn lastenkirjasta, jossa Mikki Hiiri oli löytänyt pyramideja. Siitä se idea sitten lähti ja aloin suorittamaan arkeologisia kaivauksia. Tavoitteena oli tietenkin löytää pyramidi tai vastaava.

Tuohon aikaan metallinpaljastimet eivät olleet vielä yleisessä käytössä, joten etsinnöissä luotin intuitiooni sekä perimätietoon. Viimeksi mainittu ohjasi minut lopulta suorittamaan kaivauksia tunkiolla. Mikä aarreaitta se olikaan! Löydöikseni merkattiin lehmän alahampaat, sirpale kukkamaljakkoa sekä lehmän potkurauta. Kuka tahansa aloitteleva arkeologi olisi vielä tänä päivänäkin ylpeä tästä suorituksesta.

Nyt kun ikää on tullut hieman lisää, niin en enää pidä ruosteista lehmän potkurautaa kovinkaan suurena löytönä. Aikuisempaan makuun sopivampia paikkoja etsiä aarteita on onneksi muitakin kuin tunkiot, jotka muuten taitavat jo olla vähän katoavaa kansanperinnettä.

Uusimman aarteeni löysin vanhan navetan lattialta. Siellä se lojui rullalle käärittynä ja yksinäisenä, kun huomasin sen sinisenä pilkottavan reunan. Ryijy suoraan seitkytluvulta oli hieman kärsinyt pikkulintujen pommituksista ja aivan kuin siitä olisi kasvanut myös jäkälää.

Mutta koska olen pelastanut ennenkin rojua varmalta maatumiselta, pakkasin tämänkin ryijyn mukaani. Yksi suuri huvitus nimittäin aarteiden metsästyksessä on niiden kaivaminen esiin pöly- ja moskavuorten alta.

Aloitin ryijyn puhdistamisen hellästi, mutta kuten yleensä näissä projekteissa, otteet kovenivat loppua kohden. Täydellä teholla mölisevästä imurista huolimatta, ryijy ei vielä ensimmäisellä kerralla puhdistunut paraatikuntoon. Tämä on tyypillistä vanhoja esineitä pelastaessa. Puhdistuskierroksia on tehtävä useita, jota vanhan aarteen alkuperäisen loiston saa esiin.

Usein moni vanhan pelastaja luovuttaa tässä kärsivällisyyttä ja hermoja raastavassa vaiheessa ja heittää vanhan tavaran pois kokonaan. Pois heittäminenkin on hyväksyttävää joissakin tilanteissa, mutta vanhan aarteen maalaaminen valkoiseksi on sen luokan virhe, jota jokaisen harrastelijakonservaattorin tulisi välttää.

Ainoa tilanne, jolloin valkoiseen maalipurkkiin tarttuminen on suotavaa, on kun kunnostettava esinekin on alun perin valkoinen. Muissa tapauksissa suosittelen valkoisen maalipurkin jättämistä sitä oikeasti tarvitseville.

Mielestäni jo maailmanrauhan ja yhteiskuntajärjestyksenkin vuoksi olisi tärkeää, että opimme hyväksymään vanhat roinamme sellaisina kuin ne oikeasti ovat. En usko, että löytämäni lehmän hampaisto, maljakon sirpale tai potkurauta, olisivat selvinneet tähän päivään, vaikka ne olisikin peitetty valkoiseen maaliin.

Sillä jos takana on pitkä historia, mutta ei tulevaisuutta, niin ei edes uusi kiiltävän valkoinen maalipinta tule poistamaan esineen alkuperäistä ongelmaa. Sitä, että tavara on joko väärässä paikassa tai muuten vaan käyttökelvoton.

Kirjoittajan vanha ryijy on odottanut terassilla kohta viikon sisätiloihin pääsyä.

#
Fingerpori