SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Lestijoki+ | ti 13.2.2018 klo 15:59

Poliisi ottanut kiinni kolme nuorta Kannuksen ja Kalajoen ryöstöistä epäiltyinä

Poliisi on tiistaina aamupäivällä ottanut kiinni yksityisasunnosta Kokkolan keskustasta kolme nuorta henkilöä epäiltyinä eilen illalla Kannuksessa ja Kalajoella tapahtuneisiin törkeisiin ryöstöihin. Poliisi pääsi tekijöitten jäljille omien tutkimusten ja silminnäkijähavaintojen perusteella.

Esitutkinta on vasta alkamassa eikä poliisi voi esitutkinnallisista syistä kertoa tässä vaiheessa enempää.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää huomenna aikaisintaan kello 14.

Kaksi naamioitunutta henkilöä tuli noin kello 20.50 aikaan Kalajoen St1-huoltoasemalle hieman ennen sulkemisaikaa. Henkilöt olivat puukolla sekä aseella uhaten saaneet haltuunsa rahaa, tupakkaa ja olutta.

Tekijät olivat poistuneet paikalta valkoisella Volkswagen Scirocco -henkilöautolla, josta oli tapahtuma-aikaan oikea ajovalo palanut.

Samojen tekijöiden epäillään syyllistyneen ryöstöön aikaisemmin illalla Kannuksessa. Siellä kaksi henkilöä ryösti R-kioskin noin kello 19.45 aikaan. Havainnot tekijöiden autosta ovat samanlaiset kuin Kalajoellakin.

FINGERPORI

Fingerpori