keskiviikko 19.9.2018 | 18:44
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Nuoret toteuttivat graffitikokonaisuuden Kokkolan Brita Marian puistoon- teos ottaa kantaa ilmastonmuutokseen

Kokkola-lehti+ | ke 5.9.2018 klo 18:00

Venla Tastula

Kilpikonna, vesimelonia, sulanutta jäätelöä ja koralleja. Maanantaina virallisesti avattuun Brita Marian puistoon lisättiin viime viikolla rantatunnelmaa, kun puiston skeittiparkkiin taiteiltiin ranta- ja merielämään liittyviä graffiteja.

Työn toteuttaneen seitsenhenkisen nuorista koostuvan työpajaryhmän mukaan skeittiparkki on kuin saari. Muun muassa Meja Prest, Henri Lampela ja Jami Paananen ovat maalanneet ympäröivää asfalttipintaa sinertäväksi ja siten merta kuvastavaksi.

Graffitin sanoma haluttiin kuitenkin syvälliseksi. Nyt yhden skeittirampin pinnassa on haaksirikkoutuneen laivan kylki ja toisessa lukee ”suojele”. Sillä työpajaryhmä halusi kiinnittää huomion ympäristöön ja sen muutoksiin.

– Tämä on yksi kokonaisuus. Otimme tällä kantaa ilmastonmuutokseen, kertoo työpajan ohjaaja Tomi Rajala.

Teemaan päädyttiin yhteistyöllä keskustelujen kautta. Kaupungin toimesta toivottiin värikästä ja nuorille sopivaa ja rullalautailijat esittivät pyynnön siitä, että metallikaiteet jäävät ilman maalia. Muuten nuorille annettiin vapaat kädet.

Pari viikkoa sitten nuoret kokoontuivat yhteen suunnittelemaan ja ideoimaan graffitia.

– Työpaja lähti keskusteluista. Aluksi ihan vain puhuttiin, Rajala sanoo.

– Aihe on ajankohtainen. Puhuimme puiston jäälautoista ja Suntista, jatkaa nuorisokulttuuriohjaaja Sanna Tamminen.

Itse työpaja on jatkumoa viime keväänä Kokkolan ammattikampuksen liikuntasaliin toteutetusta graffitista. Kesällä nuoret pitivät graffitityöpajaa myös Länsipuiston Nollapiste-tapahtumassa.

– Ammattikampuksen graffitityöpajan vaikutuksesta tämä lähti. Kaupungin vihersuunnittelija Nina Mamia näki graffitin ja ajatteli, että tännekin pitää ehdottomasti saada sellainen, Tamminen kertoo.

Skeittirampin kattava graffiti valmistui nuorten käsissä kolmessa päivässä. Maalia kului kymmeniä litroja ja spraymaalipulloja tyhjeni tiheästi. Esimerkiksi spray- ja sokkelimaaleja käyttämällä maalaustekniikoitakin mahtui teokseen monia.

– Tässä on esillä katutaiteen monet elementit, sanoo Rajala.

Graffitin lisäksi skeittiparkkiin asennettiin myös seinä, joka on kaikkien graffitimaalarien käytössä. Työpajaan osallistuneiden mukaan seinään voi tulla esimerkiksi kokeilemaan graffitimaalausta. Roskat on kuitenkin aina kerättävä pois.

– Jos roskat jaksaa kantaa sinne, jaksaa ne myös kantaa pois, Prest toteaa.

Työpajaan osallistuneet nuoret ovat olleet mielissään graffitiprojektista. Prest maalasi ensimmäiset graffitinsa keväällä järjestetyssä työpajassa.

– Olin mukana ammattikampuksella, joten ajattelin lähteä nytkin mukaan. Tämä on ollut sairaan siistiä.

Lampelalla on kertynyt kokemusta jo kymmenisen vuotta, mutta uudet projektit innostavat aina.

– Aina halutaan lähteä mukaan kun tällainen on mahdollista. Tätä kautta on tullut muutenkin tilaustöitä, joten se on aina merkintä CV:hen.

Vaikka nyt mahdollisuus graffitin tekoon tarjoutui, toivoisivat nuoret lisää vapaata seinäpinta-alaa.

– Toivottavasti tämä avaisi päättäjien silmiä niin, että alettaisiin tilaamaan esimerkiksi muraaleja. Purettavia kiinteistöjäkin voitaisiin tarjota taidekäyttöön ennen purkua. Suomeen mahtuu paljon harmaata betonikulttuuria, sanoo Rajala.

Toisin kuin ennen, graffitit ovat Tammisen mukaan nykyään muodikkaita

– Asenne graffiteja kohtaan muuttuu pikkuhiljaa. Nyt ne nähdään niin, että ne ovat enemmänkin taidetta, ei töhrimistä.

Fingerpori