Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Jukka Oksaharju kolumnissaan: Kvartaalitalous on sieltä, minne päivä ei paista

Keskipohjanmaa+ | pe 12.10.2018 klo 08:00 [päivitetty pe 08:54]

Kvartaalitalous on sieltä, minne päivä ei paista. Tämä palautui mieleen, kun yksi Helsingin pörssin vuosirytmin neljästä tuloskaudesta on taas alkamassa.

Yritysjohtajien moottoriturvat joutuvat peittelemään sitä, että kasvuinvestointien kanssa on päässyt kaniini luikahtamaan lahkeen sisäpuolelle. Viime vuoden tuloksista jo lähes 80 prosenttia käytettiin osinkoihin. Näin johto epäonnistui keskeisessä tehtävässään ja siirsi pääomien investoimisen taakan takaisin omistajalle.

Investoinnit eivät ole muodissa, koska ne voivat hetkisen aikaa nakertaa voittoja. Tämä luo konfliktin jatkuvan voiton maksimoimisen uskonkappaleen kanssa. Kun investointien vajauksessa myynti sakkaa ja johtajan ideat loppuvat, tulosta parannellaan vyötä kiristämällä keksimällä lapsellisesti nimetty säästökuuri. Valitettavasti monet palkkioviritykset mahdollistavat rahoiksi lyömisen lyhytjänteisellä kurssin pönkittämiselläkin.

Pörssissä ongelma on se, että vaalit pidetään kolmen kuukauden välein. Seuraavaa ei välttämättä meriitiksi lasketa, mutta samaan asiaan kiinnitti muutama viikko sitten huomionsa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyytäessään paikallista arvopaperimarkkinaviranomaista selvittämään tulosjulkistuksia puolivuosittain.

Kiistattomampaa on se, että kolmen kuukauden kvartaalissa yrityksen todellinen kilpailukyky ei usein paljoa muutu. Nykysysteemi palvelee varsinkin pankkeja. Ne saavat alati arvuutella, pitääkö asiakkaan seuraavaksi kaasuttaa vai jarruttaa. Ja pankki se vasta edestakaisesta liikkeestä nauttiikin.

Esimerkiksi pörssiyrityksen tuntuva satsaaminen työntekijöihin vaatii nykyään pienen ihmeen, koska sitä ei voi osoittaa numeroilla heti seuraavassa osavuosikatsauksessa. Yritykselle olisi kuitenkin eduksi, että omistajat arvioisivat kehitystä pidemmällä sihdillä. Nyt paitsi oman yhtiön myös verrokkien julkistukset heiluttelevat osakekurssia tiuhaan tahtiin. Tuloskatsausten harventaminen puolittaisi spekulaation markkinat.

Ja sen sijaan, että johto taistelisi 90 päivän tulosodotusten täyttämisessä ja kiertäisi kvartaalin lopussa myyntiosastolla pönttö punaisena, alaiset voisi vapauttaa uusien projektien edistämiseen tuottavasti.

Ylipäätään osakemarkkinasääntely on järkevää vain siihen asti, kun sillä tehdään riskinotosta mielekästä. Muutoin yksityissijoittajan ajatuksissa kummittelee se, että yritysjohto tai suuromistaja imuroi rahaa välistä.

Puolivuotisraportointiin siirtyminen olisi vaivaton muutos varsinkin toimialoilla, jotka ovat vähäsyklisiä. Niillä sijoittajat voisivat jatkossakin kokea olevansa hyvin informoituja. Suuressa kuvassakin laki velvoittaa joka yritystä yhä viestimään arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavat asiat kesken kvartaalin ilman vitkastelua. Myös osa listaamattomista yhtiöistä voisi loikata pörssiin, kun kvartaalirytmi ei olisi enää lisäkulu ja -stressi.

Jatkuvat tulospaineet saavat sankan joukon yritysjohtajia hylkäämään pitkän aikavälin edun ja perspektiivin. Ilmiselvänä pidän sitä, että kvartaalirytmin ohella myös johdon kannustimissa on samalla tarkastelun paikka. Viimeistään tässä kohdassa omistajienkin tulee ottaa pää pois pussista. Muutoin siirtymästä saattaisi tulla polvivaivan vuoksi nilkan kohdalta tehty amputaatio.

Jukka Oksaharju

Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.

Lue myös:

Kaivattu kuoppa osakemarkkinoilla >>

Aiemmat kolumnit:

Erinomaista - sijoitustili ei palvele pankin etuja >>

Nokianyrityskaupat ratkaisevat >>

Maksetaanko vaalivoitto lapsilla >>

Jukka Oksaharjun laaja henkilöhaastattelu (tehty 2017) >>>

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori