Paikallisuutiset

Miljardööri omistaa pääosan yhtiöstä, joka suunnittelee 300 miljoonaa euroa maksavaa metallitehdasta Raaheen. Valtion sijoitusyhtiö antoi 4,5 miljoonaa euroa lainaa.

Julkisuutta kaihtava Chaim Zabludowicz on suurin osakas oululaisyhtiössä, joka aikoi ensin avata kaivoksen Taivalkoskelle. Muutti suunnitelmia ja suunnittelee rakentavansa ferrovanadiinitehtaan Raaheen.

Ferrovanilla olisi Mustavaaran malmiesiintymässä Taivalkosken ja Posion rajalla paitsi vanadiinia myös rautaa ja titaania. Kaivostoiminnan aloittamisen Ferrovan on pannut toistaiseksi jäihin.
Ferrovanilla olisi Mustavaaran malmiesiintymässä Taivalkosken ja Posion rajalla paitsi vanadiinia myös rautaa ja titaania. Kaivostoiminnan aloittamisen Ferrovan on pannut toistaiseksi jäihin. Kuva: Reino Hämeenniemi

Pekka Mauno

Miljardööri ja viime vuonna Britannian 90. rikkaimmaksi mieheksi sanottuChaim Zabludowicz haluaa rakentaa metallitehtaan Raaheen.

Kyse on Ouluun rekisteröidyn Ferrovan Oy:n ferrovanadiinitehtaasta, jonka rakentamisesta on tarkoitus tehdä päätös vielä tänä vuonna. Zabludowiczin yhtiö Tamare

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä