keskiviikko 15.8.2018 | 10:15
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Keskipohjanmaa+ | su 12.8.2018 klo 08:00 [päivitetty su 10:18]

"On vaikea ymmärtää kaikkea, mitä on tapahtunut" – Potilas ja hoitaja kertovat, millaista arki entisessä vankimielisairaalassa on

Jaana Mattila

Neljäs kerta psykoosissa oli kohtalokas.

– Tapahtui sellaisia hallitsemattomia asioita, Petra* aloittaa.

Itku keskeyttää lauseen.

– Minun on vaikea puhua niistä vielä. Niistä on niin vähän aikaa.

Hallitsemattomien asioiden seurauksena hän vahingoitti muita ihmisiä. Kysymykseen menettikö joku henkensä, hän pystyy vaan nyökkäämään.

Tapahtumien jälkeen Petra lähetettiin mielentilatutkimukseen Vanhan Vaasan sairaalaan, toiseen Suomen oikeuspsykiatrisista sairaaloista.

Hän muistaa edelleen sen hetken, kun tuli sairaalaan. Pahin vaihe psykoosista oli silloin jo ohi.

– Olihan se itsellekin järkytys. Ei voinut ymmärtää sitä kaikkea, mitä oli tapahtunut. Psykoosissa sitä ei tajua.

Mielentilatutkimuksessa hänet todettiin syyntakeettomaksi, ja hän jäi sairaalaan hoitoon. Sairaalassa hän on ollut nyt 1,5 vuotta ja olo on tällä hetkellä ihan hyvä.

Itku on kuitenkin hyvin herkässä, eikä hän pysty pidättelemään kyyneleitään. Suru on ollut suuri, samoin syyllisyyden tunteet.

Asioiden käsittely on yhä kesken.

– Ne ovat vaikeita asioita käsitellä. On vieläkin vaikea ymmärtää sitä kaikkea, mitä on tapahtunut.

Ennen haastattelua on sovittu, ettei Petran tekoa käydä omaisten suojelemiseksi sen tarkemmin läpi. Riittää, että hän kertoo, miksi on sairaalaan joutunut.

Jutun tarkoituksena on selvittää, millaista on olla potilaana ja hoitajana töissä oikeuspsykiatrisessa sairaalassa, ja millaista elämä sairaalan arjessa on.

Petran haastattelu tehdään sairaalan kuntoutusosastolla eli avoimella osastolla, jossa hän on nykyään potilaana. Läsnä ovat hoitaja ja ylihoitaja.

47-vuotias Petra kertoo sairastavansa paranoidista skitsofreniaa. Sairaus ilmeni erilaisina harhaluuloina ja pelkoina. Psykoosin hän koki nuorempana kolme kertaa.

Hoitoa hän on saanut myös tavallisessa psykiatrisessa sairaalassa. Siellä ei hänen mukaansa ollut kuitenkaan riittävästi henkilökuntaa ja terapia jäi vähiin.

– Aikaisemmissa kokemuksissa olin osastolla vaan säilössä. Nyt saan oikeasti apua. On psykologin ja oman hoitajan kanssa keskustelut.

Hän toivoo, että olisi saanut tarvitsemaansa apua ajoissa. Ehkä asiat olisivat menneet toisin, ja mitään pahaa ei olisi tapahtunut.

– Nyt pitää yrittää elää sen kanssa ja saada itsensä siihen kuntoon, että pääsisi takaisin yhteiskuntaan.

Avoin osasto näyttää viihtyisältä ja kodinomaiselta.

– Meillä on mukava osasto ja ihmiset täällä, mutta totta kai kotiin on ikävä.

Elämää osastolla Petra kuvailee yhteisölliseksi. Muihin potilaisiin tutustuu hyvin. Jotkut kertovat asioistaan avoimesti, pakko ei ole.

– Luulen, että miehet puhuvat enemmän kuin naiset. Sellainen käsitys on jäänyt. Ehkä se johtuu siitä, että itsellä on vielä niin kipeitä asioita, ettei niistä mielellään puhu.

Kaikilla osastoilla potilaille ei ole tarjolla omia huoneita. Petrallakin on "kämppis", jonka kanssa hänellä menee ihan hyvin.

Huoneessa ollessaan Petra täyttää usein sanaristikkoa, ja käytössään hänellä on myös oma kännykkä. Ikkunalaudalla on kuvia perheestä.

Yhden hengen puisessa sängyssä uni tulee yhtä hyvin kuin kotona.

– Kyllä täällä pystyy nukkumaan, hän naurahtaa.

Mielikuva oikeuspsykiatrisesta sairaalasta ei ole tänä aikana muuttunut, koska hänellä ei sitä alunperinkään ollut. Harva tietää, millaista siellä oikeasti on.

– Tämä on tullut itsellekin ihan uutena asiana. Kaikki on pitänyt opetella alusta lähtien.

Sairaalassa on yhdeksän osastoa ja 155 potilaspaikkaa.

Suurin osa on kriminaalipotilaita, mutta Vanhan Vaasan sairaalassa hoidetaan myös niin sanottuja vaikeahoitoisia psykiatrisia potilaita, joita ei tavallisessa psykiatrisessa sairaalassa pystytä auttamaan. Lisäksi siellä tehdään mielentilatutkimuksia.

Psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja Kristina Silfver kertoo olevansa unelmatyössään. Vanhan Vaasan sairaalassa hän on työskennellyt 15 vuotta.

Oikeuspsykiatrisessa sairaalassa potilaita hoidetaan keskimäärin 6–7 vuotta. Osalla hoito kestää vähemmän, joillekin sairaala on lopullinen koti.

Kaikilla potilailla on psyykkinen sairaus, mutta oireilut voivat olla hyvinkin erilaisia.

– Suurin osa heistä on kuin kuka tahansa. Heillä on vaan se sairaus, Silfver sanoo.

Rikoksen tehneitä potilaita halutaan Silfverin mukaan saada ymmärtämään, mitä on tapahtunut. Tekoa käsitellään, jotta potilas ymmärtää siihen johtaneet syyt ja voi joskus antaa itselleen jollain tapaa anteeksi pystyäkseen jatkamaan eteenpäin.

Siihen voi mennä kauan.

Ymmärryksen saavuttamiseen vaikuttaa potilaan sairaus, ja muutenkin se on yksilöllistä.

– Emme kuitenkaan keskity täällä vain siihen tekoon. Se otetaan huomioon, sitä ei mitätöidä, mutta siihen ei keskitytä, Silfver huomauttaa.

Potilas halutaan opettaa huomaamaan, mitkä ovat hänen sairautensa varoitusmerkit ja miten se oireilee.

– Kun hän oppii tiedostamaan ne, hän pystyy estämään teon toistumisen. Tai että muuta vakavaa ei satu.

Sairaalassa potilaita opetetaan puhumaan myös tunteista ja vaikeista olotiloista.

– Monen kohdalla on niin, että he eivät ole pystyneet sanoittamaan pelkojaan ja tunnetilojaan. Sen vuoksi on tapahtunut, mitä on tapahtunut, Silfver sanoo.

Petran arkipäivät kuluvat toimintaterapiassa.

Sairaalan rakennuksissa on tiloja, joissa potilaat voivat tehdä erilaisia käsitöitä ja puutöitä. Toimintaterapiassa toimintaa käytetään kuntoutumisen välineenä.

– Virkkaan tällä hetkellä sellaista kaulahuivia. Miehet kutovat mattoja. Tuotteet menevät sairaalan myymälään myyntiin, hän kertoo.

Illat ovat potilaiden omaa aikaa. Avoimen osaston potilaat voivat liikkua vapaasti sairaalassa tai lähialueella.

– Käymme kavereiden kanssa pelaamassa frisbeegolfia. Ne, joilla on luvat, voivat lähteä käymään kaupungissa. Sairaalassa on myös paljon sellaisia, jotka opiskelevat.

Avoimella osastolla kaikilla on lupa liikkua vapaasti iltakahdeksaan asti.

– Hoitajille vain ilmoitetaan, lähdetäänkö kaupungille tai käydäänkö kaupassa. Takaisin tullessa ilmoitetaan, että on tultu takaisin.

Vapaus liikkua lähiympäristössä ja Vaasan kaupungissa yllätti Petran.

– Se on oikeasti aivan ihanaa. Pystyy vähän elämään sitä normaaliakin elämää. Se on meille mielenterveyskuntoutujille tärkeää. Sillä tavalla yhteiskuntaan sopeudutaan taas takaisin.

Aluksi kaupunkiin meneminen oli vaikeaa. Hän mietti, mitä ihmiset ajattelevat ja näkyykö tapahtunut hänestä ulospäin. Nyt liikkuminen sujuu jo hyvin, ja hän käy ostoksilla ja syömässä, yksin tai kavereiden kanssa.

Toimintaterapian lisäksi Petra tapaa säännöllisesti psykologia, omaa hoitajaa ja lääkäriä. Hoidosta on hänen mukaansa ollut apua.

– Oman perheen tuki on ollut minulle tärkeää. Perhe käy täällä harvoin, mutta pääsen katsomaan heitä lomilla. He ovat tyytyväisiä, kun saan apua.

Lapsia hänellä on yksi. Petra kertoo, että hänellä on kaikki hyvin tällä hetkellä. Myös lapsi käy terapiassa kaiken tapahtuneen jälkeen.

– Hänellä on hyvä paikka, jossa olla. Hän aloittaa uuden koulun syksyllä.

Yhteydenpito omaisiin on tärkeä osa potilaan kuntoutusta.

– Moni on polttanut sillat takanaan, ja usein he ovat aika yksinäisiä tullessaan tänne. Teko on tietysti yksi syy, miksi omaiset eivät välttämättä halua olla yhteydessä. Me tuemme potilasta, jotta hän alkaa luoda heihin uudestaan suhdetta, Kristina Silfver kertoo.

Henkilökunta auttaa myös uusien sosiaalisten verkostojen hankkimisessa.

– Uusia ystäviä voi löytyä, kun he menevät kuntoutuskotiin, kouluun, työväenopiston kurssille tai mihin tahansa vapaa-ajan toimintaan.

Käyvätkö potilaat työväenopiston kursseilla?

– Miksi eivät kävisi? Heidän on arvioitu voivan niin hyvin, että he voivat mennä. Vointi on arvioitu siinä vaiheessa, kun he alkavat liikkua sairaalan ulkopuolella.

Henkilökunta seuraa Silfverin mukaan tietenkin potilaiden lääkkeiden ottoa ja liikkumista. Kaikenlainen vapaa-ajan toiminta edesauttaa heidän kuntoutumistaan.

Hän muistuttaa, että oikeuspsykiatrisen sairaalan potilaat eivät ole vankeja.

– Sairaalan ulkopuolella liikkuvien potilaiden lääkitys on kunnossa. He ovat oppineet sosiaalisia taitoja ja hallitsemaan niitä ongelmakohtia, joita heillä on ollut. Jos heille tulee paniikki tai ahdistus, he palaavat hyvin nopeasti sairaalaan ja kertovat, etteivät pystyneet olemaan kaupungilla.

Petran lapsi on kysellyt äidiltään, miten kauan hän on sairaalassa, mutta siihen Petralla ei ole vastausta. Hän uskoo kuntoutuvansa takaisin yhteiskuntaan. Aikaa hän ei osaa vain sanoa.

Potilaan poispääsyä arvioidaan puolen vuoden välein.

Uskotko parantuvasi kokonaan?

– Minulla on tosi hyvä tilanne tällä hetkellä. Sairaus ei sinänsä oireile. Minun ongelmani ovat sen kanssa, mitä on tapahtunut.

Pystyykö sen kanssa tulemaan koskaan sinuiksi?

– Se tulee aina olemaan osa elämääni. Sen kanssa pitää vaan oppia elämään. Toivottavasti se ajan kanssa helpottaa, hän toteaa itkien.

Suurin osapotilaista sopeutuu takaisin yhteiskuntaan.

– On muutamia paluumuuttajia, jotka joutuvat ottamaan uutta vauhtia. He ovat voineet sortua valvonta-ajalla käyttämään päihteitä, tai eläminen ei muuten vaan onnistu eri syistä. Psykoosioireet ovat voineet esimerkiksi aktivoitua, jos on jättänyt lääkkeet ottamatta.

Rikoksen uusijoita on Silfverin mukaan todella vähän.

– Ihan yksittäistapauksia, mutta se on hyvin harvinaista.

Petra uskoo, että tapahtunut teko ei tule toistumaan.

– Meitä opetetaan ja valmistetaan nimenomaan siihen, että oman sairautensa oireet oppii tunnistamaan ja asiat eivät pääse niin pitkälle.

Sairaalassa potilaalle rakennetaan myös tukiverkostoa ja suunnitellaan jatkohoitoa, kun hän pääsee sieltä pois. Petra haluaisi palata takaisin työelämään, jos mahdollista.

– Toivon, että yhteiskunta olisi nyt siinä pisteessä, että mielenterveysongelmien katsottaisiin olevan hoidettavissa, ja että niistä pystyy kuntoutumaan normaaliin elämään.

* Potilaan nimi on muutettu.

SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »

FINGERPORI

Fingerpori