keskiviikko 15.8.2018 | 10:16
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Keskipohjanmaa+ | su 12.8.2018 klo 07:00

Miksi Jason Statham on niin hyvä? – Hän pelastaa paitsi maailman, myös filmitähteyden idean

teksti warner bros

Mikko Pulliainen

Metodini näyttelijänä? Kohotettu vasen kulmakarva, kohotettu oikea kulmakarva.”

Keskuudestamme keväällä 2017 poistunut sir Roger Moore tunnettiin väsymättömän itseironisena miehenä, mutta tässä hänen sutkautuksessaan on tietty itu. Mooren kuuluisimmat roolit olivat hurmaavan ilkikurinen mestarivaras sekä hurmaavan ilkikurinen mestarivakooja, joiden jälkeen hän pääosin esiintyi julkisuudessa hurmaavan ilkikurisena eläkeläisenä, joskin tavallista varakkaampana sellaisena.

Moore tuskin oli koskaan erityisen lähellä Oscaria tai muita suurpalkintoja, mutta se ei näytä erityisesti vaivanneen häntä. Ja miksi sen olisi pitänytkään? Yleisön rakkauden ja ko. rakkautta yleensä seuraavan runsaan taloudellisen kompensaation voi saavuttaa myös ilman yliyrittämistä.

Juuri tässä kulkee näyttelijän ja klassisen filmitähden ero. Edellinen muuttuu roolihahmokseen (esimerkiksi Gary Oldman elokuvassa Synkin hetki) kun taas jälkimmäinen on joka rainassa oma itsensä tai esittää korkeintaan yhtä roolia (esimerkiksi John Wayne elokuvassa...no, kaikissa niistä).

Molempia ihmistyyppejä tarvitaan, eikä kumpikaan ole toista huonompi. Olisiko vaikkapa Armoton ollut jotenkin tehokkaampi, jos Clint Eastwood olisi metodinäyttelijä?

Uhanalainen laji

Filmitähdet ovat kuitenkin vaarassa kuolla sukupuuttoon, mikä johtuu siitä, että he yrittävät näytellä.

Esimerkiksi Harrison Ford on tehnyt useita megahittejä, joissa hänen tehtävänään on ollut – Kari Hotakaisen sanoin – näyttää huolestuneelta. Eikä siinä mitään, sillä kaikki Fordin tunnetuimmat roolihahmot ovat rutiininomaisesti joutuneet tilanteisiin, joissa huolestuminen on ainoa järkevä reaktio.

Sittemmin Fordia on nähty jopa romanttisissa draamoissa, mutta niissä hän vaikuttaa lähinnä mieheltä, joka on aamulla joutunut etsimään parkkipaikkaa aivan kohtuuttoman kauan. Ei sama jätkä voi ensin vetää natseja pataan ja sitten ryhtyä unelmarakastajaksi.

Matt Damon taas on tehnyt aivan uskottavia toimintarooleja, mutta koska mies osaa näytellä, hänestä ei voisi koskaan tulla filmitähteä. Maailmankuulu elokuvanäyttelijä hän toki on, mutta näiden kahden asian välillä on vivahde-ero.

Tästä syystä olen erityisen innoissani taiteilija Jason Stathamin tuoreimmasta koskettavasta aikalaiskuvauksesta Megalodon. Viimeistään tämän elokuvan myötä Statham vakiinnuttaa asemansa sukupolvensa suurimpana ja ehkä viimeisenä filmitähtenä.

Mutta ennen kuin käsittelemme tätä vuoden kiinnostavinta ensi-iltaa, meidän on syytä tutustua Stathamiin henkilönä.

Peruskaava ei petä

Jason Statham (s. 1967 Lontoossa) aloitti uransa MM-tason uimahyppääjänä sekä kamppailu-urheilijana. 1990-luvun alkuvuosina hän teki myös tv-debyyttinsä tanssimalla tiukoissa leopardikuvioisissa alushousuissa taikasienipsykedeliaravepopyhtye The Shamenin musiikkivideolla Comin' On.

Näky on unohtumaton, ja aivan vääristä syistä. Tosin Statham epäilemättä nauraa nykyään makeammin kuin Shamenin jäsenet, mikäli jälkimmäiset ylipäätään ovat ketamiinikoomastaan heränneet.

Lihaksikkaana miehenä Statham teki myös mallintöitä kunnes sai tilaisuuden valkokankaalla Guy Ritchien vuosituhannen vaihteen gangsterielokuvissa. Toimintaelokuvien eliittiin hänet nosti vuoden 2002 The Transporter.

Kaikki hyvät Statham-leffat noudattavat samaa peruskaavaa. Niissä mies on huippuluokan salamurhaaja/kilpa-ajaja/verovirkailija/CNC-koneistaja/mikälie, joka joutuu petetyksi. Tämän jälkeen mies suuttuu ja tappaa suuren määrän muita salamurhaajia/kilpa-ajajia/verovirkailijoita/CNC-koneistajia/mitälie, vieläpä usein varsin mielikuvituksellisilla tavoilla.

Epävirallisen internet-kirjanpidon mukaan tuhoisin yksittäinen Statham-elokuva on The Expendables 2, jossa mies tappaa yhteensä 174 pahista. Tämä on kohtuullinen saavutus elokuvassa, jonka pääosassa on oikeastaan Sylvester Stallone.

Mikäli tematiikka kiinnostaa enemmänkin, Vulture-verkkolehden ansiokas artikkeli The 23 Worst Ways to Be Killed by Jason Statham syväluotaa tätä postmodernin toksisen maskuliinisuuden kenttää erinomaisen yksityiskohtaisesti.

Hänen draamallinen osaamisensa perustuu eastwoodmaiseen pitkään tuijotukseen, jossa siristetään silmiä ja todetaan lakonisesti ”Great”. Sitten jo alkaakin läski tummua.

Spektri ei ole järin laaja, mutta sillä pärjää, sillä kameran edessä suurin ja lopultakin ainoa synti on William Shatner -tyylin ylinäytteleminen.

Sanalla sanoen, Statham on tehnyt ennalta-arvattavuudesta vakavasti otettavan taiteenlajin.

Korostan, että tämä on yksinomaan myönteistä, sillä populaarikulttuurissa aikuiseksi kasvaminen ei yleensä tarkoita mitään hyvää. Ei Iron Maidenkaan olisi toukokuussa vetänyt Hartwall Areenaa kahtena perättäisenä iltana liki täyteen, jos Bruce Dickinson olisi ajatellut miten absurdia kuusikymppiselle liikennelentäjä-bisnesmies-motivaatiopuhujalle on könytä lavalla liekinheittimen kanssa.

Perheenlisäys mietityttää

Valitettavasti Jason Statham täytti heinäkuun lopussa 51 vuotta. Viime vuonna hänen kaksikymmentä vuotta nuorempi mallityttöystävänsä synnytti pariskunnalle tyttövauvan.

Tämä ei enteile hyvää. Vastaavassa tilanteessa moni meistä tuntisi tarvetta vakavoitua.

Mutta siis, Megalodon. Mistä siinä on kyse?

Finnkinon markkinointimateriaalin sanoin Stathamin ”...tehtävänä on pelastaa...koko valtameri pysäyttämättömältä uhalta: yli 20-metriseltä hailta, joka tunnetaan nimellä megalodon...[Stathamin] on voitettava pelkonsa ja henkensä uhalla pelastettava jumissa oleva miehistö… Ja kohdattava jälleen kaikkien aikojen mahtavin ja suurin saalistaja.”

Pysähtykäämme hetkeksi pohtimaan asiaa: Haielokuva.

Haielokuva. Eikä mikä tahansa haielokuva. Statham tappelee kaksikymmenmetristä muovista jättihaita vastaan. Siistein idea ikinä!

Maailma lepää mallillaan vielä hetken

Huokaus. Maailma on mallillaan vielä ainakin tunnin ja 53 minuutin ajan. Toivottavasti Statham ei aivan pian vetäydy eläkkeelle.

Megalodonin Suomen ensi-ilta on 31.8.

kovis

SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »

FINGERPORI

Fingerpori