Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kokkolan kaupungin työntekijöiden sairauspoissaolot vähenivät hieman, vielä riittää parannettavaa

Keskipohjanmaa+ | Ke 13.6.2018 klo 15:00

Outi Airola

Kokkolan kaupungin henkilöstöraportti viime vuodelta merkittiin tiedoksi valtuustossa maanantailtana. Raportin mukaan poissaolot ovat vähentyneet hieman: vuonna 2017 sairauspäiviä henkilöä kohti oli 15,4 kalenteripäivää, kun vuonna 2016 vastaava luku oli 16,8 päivää.

Onko määrä vieläkin suuri, palvelussuhdepäällikkö Riikka Parkas-Tieva?

– Jos sitä vertaa valtakunnalliseen tasoon kunta-alalla, niin ei juuri poiketa siitä tasosta. Kokkolan kaupungin tilanne on itse asiassa vähän parempi.

Lukua on saatu hiukan alas, mitä on tehty?

– On yritetty monin tavoin pureutua tilanteeseen. On yritetty saada kaikkiin yksiköihin varhaisen tuen malleja käyttöön. Meillä on erilaisia avokuntotuusryhmiä eri henkilöstöryhmille ja ne alkavat pikku hiljaa tuottamaan tulosta – ainakin tuki- ja liikuntaelinvaivojen puolella.

Onko Kokkolassa paljon pitkiä sairauslomia?

– Kyllä sellainen ilmiö on havaittavissa. Eli pieni määrä henkilöstöä, joilla on pitkiä sairauspoissaoloja. Nyt oli semmoistakin havaittavissa, että yli neljän päivän mittaiset poissaolot olivat lisääntyneet.

Onko poissaoloissa eroja osastoittain?

– Kyllä erojakin on. Viime vuonna ruokapalveluissa sairauspoissaolojen määrä kasvoi, nyt alkuvuonna ne on saatu vähenemään. Viime vuonna myös opetustoimen poissaolot kasvoivat, tänä vuonna taas varhaiskasvatuksen puolella on ollut kasvua.

Onko jossain erityisen vähän poissaoloja?

– Puhtauspuolen toiminnoissa on saatu tilannetta paranemaan, samoin teknisella puolella on vähän poissaoloja.

Millaista tasoa Kokkolassa tavoitellaan?

– Kaupungin strategiaan on kirjattu, että sairauspoissaoloja pyritään vähentämään kymmenen prosenttia tällä valtuustokaudella.

Paljonko siihen on matkaa?

– Tavoitetaso on 14 kalenteripäivää per henkilö. Sairauspoissaolojen vähentäminen on pitkäjänteistä toimintaa, johon ei ole nopeita ratkaisuja. Yritetään huomoida henkilöstö ja vaikuttaa niihin asioihin mihin voidaan.

#
STT:n uutisia
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori