Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Seikkula JHT:n valmentajaksi – Mestispaikka mahdollinen

Keskipohjanmaa+ | ma 16.4.2018 klo 11:44

Jääkiekon Suomi-sarjan mestarijoukkue JHT Kalajoki on tehnyt valmentajasopimuksen Timo Seikkulan kanssa. Kalajoen kiekkokasvatti päätti mittavan pelaajauransa keväällä 2014. Viime kaudet hän on valmentanut JHT:n A-nuoria. Edustusjoukkueen rinkiin palaava Seikkula saa valmennuksessa aisaparikseen toisen seuraikonin Henri Mustosen, joka päätti pelaajauransa tänä keväänä.

JHT kartoittaa myös mahdollisuutta ottaa vastaan Mestiksen paikka, mikäli sellainen vapautuu. Mestiksen lisenssit ensi kaudelle käsitellään torstaina, ja JHT:lle saattaa aueta talousvaikeuksissa olevan Espoo Unitedin paikka.

JHT Tuki ry:n puheenjohtaja Sanna Päivärinta kertoo, että seuralta on alustavasti kysytty kiinnostusta ottaa paikka vastaan, mikäli sellainen avautuu.

– Alunperin mietimme, että jos lähdemme Mestikseen, niin sinne mennään pelaamalla. Olemme kuitenkin jo kevään mestiskarsinnoista saakka puineet asiaa johtoryhmän kanssa ja todenneet, että mikäli mahdollisuus tulee ja saamme resurssit kasaan, niin katsomme sen kortin, Päivärinta sanoo.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori