SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Keskipohjanmaa+ | ke 14.3.2018 klo 11:06

Kaivosteollisuus kannattaa Lintilän aloitetta vastuullisuussertifikaatista

Kaivosteollisuus ry kannattaa ministeri Mika Lintilän aloitetta kaivosalan tuotteiden vastuullisuussertifikaatista.

Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti eilen aloittavansa yhteistyössä Ruotsin kanssa valmistelut kaivosalan tuotteita koskevan vastuullisuussertifikaatin luomiseksi. Sertifikaatin on tarkoitus kertoa tuotteiden, esimerkiksi akkujen, vastuullisuudesta koko tuotantoketjun osalta: louhinnasta ja valmistuksesta käyttöön ja kierrätykseen. Alan yritysten yhteistyöjärjestö Kaivosteollisuus ry kannattaa aloitetta.

– Suomi ja Ruotsi ovat EU:n metallien ja mineraalien tuotannon ja jalostuksen kärjessä, myös vastuullisuuden saralla. On hienoa, että Suomi on asiassa aloitteellinen, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela sanoo.

Metallien ja mineraalien tarve kasvaa jatkuvasti muun muassa kaupungistumisen ja sähköautoilun suosion kasvun myötä.

Kaivostuotannon vastuullisuutta on Suomessa kehitetty vuodesta 2015 Kestävän kaivostoiminnan verkoston toimenpitein. Kestävän kaivostoiminnan verkosto toimii kaivosalan ja sen sidosryhmien jatkuvana keskustelu- ja yhteistyöfoorumina. Verkostossa on mukana kaivosyhtiöitä, ympäristöjärjestöjä sekä viranomaisia.

– Verkoston sidosryhmien palaute on tärkeä osa alan kehitystyötä, Suomela kertoo.

Samaan aikaan tuotantoketjun vastuullisuutta kehitetään myös lähempänä kuluttajaa. Esimerkiksi Kokkolan kobolttituotanto on osa Applen hyväksymää vastuullista tuotantoketjua.

SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »

FINGERPORI

Fingerpori