SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
#
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kalajokilaakso+ | ke 16.5.2018 klo 16:19 [päivitetty ke 16:19]

Lentokenttäfestivaali Lystit peruuntui

Kesä- ja heinäkuun vaihteeseen kaavailtu lentokenttäfestivaali Lystit 18 perutaan. Pääesiintyjäksi varattu koko perheen bändi Hevisaurus peruutti yllättäen esiintymisensä. Pääesiintyjän peruttua keikkansa koko tapahtuma kaatui.

– Sponsoreita oli hankittu sillä ajatuksella, että Hevisauruksen keikka on ilmainen ja vetää yleisöä laajalta alueelta, kertoo Tero Vähäkangas tapahtumaa järjestäneestä Mannakorven Lysti Oy:sta.

Vähäkankaan mukaan Mannakorven Lysti ei halunnut lähteä käräjille riitelemään toisen keikan takia tapahtuneesta peruutuksesta. Hevisaurus esiintyykin metallimusiikkiin keskittyneellä Tuska-festivaalilla. Asiaa yritettiin sovitella siten, että Hevisaurus olisi voinut tulla Ylivieskaan seuraavana viikonloppuna, mutta tapahtumanjärjestäjät eivät halunneet kilpailla yhtäaikaa järjestettävien Oulaisten Waltakunnallisten Weteraanikonepäivien kanssa.

Järjestäjät miettivät korvaavaa esiintyjää, mutta eivät keksineet nopealla aikataululla artistia, joka vetäisi paikalle kaikenikäistä yleisöä Hevisauruksen tavoin. Elokuusta asti tapahtumaa organisoineen Vähäkankaan mukaan pettymys on suuri.

– Opimme sen, että kaikkea ei kannata laittaa yhden kortin varaan, hän toteaa.

FINGERPORI

Fingerpori