Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pääsiäinen kukkii keltaisena, katso kuinka kimppu syntyy

Kalajokilaakso+ | pe 30.3.2018 klo 15:50

Pääsiäiskukkien ehdoton ykkösväri on keltainen. Se on ollut sitä aina, mutta nykyisin keltaisen rinnalla näkee myös yhä enemmän oranssia, valkoista ja lilan sävyjä.

Pääsiäiskimppu sidotaan useimmiten narsisseista tai tulppaaneista, mutta myös gerberoita, liljoja ja krysanteemeja näkee asetelmissa. Keltaiseen voi yhdistää muita värejä tai käyttää somisteena esimerkiksi pajunkissoja tai koivunoksia, jopa höyheniä.

Leikkonarsissit kestävät kauniina, kun varsiin leikataan terävällä veitsellä suora imupinta ja maljakkoon laitetaan kylmää vettä vain sen verran, että varren tyvet ovat kunnolla veden alla. Vesi vaihdetaan parin päivän välein. Yöksi maljakko kannattaa nostaa viileään.

– Astioissa ja asetelmissa voi käyttää pienikukkaista tetenarsissia, josta on olemassa uusi kerrottukukkainen laji. Uutta on myös keltainen hyasintti, itse pääsiäisen sipulikukat puutarhallaan kasvattava Juha Arvenjärvi kertoo.

Videolla floristi Johanna Lilja sitoo pääsiäiskimpun liturgisista väreistä.

#
Fingerpori