KP24
  

5.8.2012 KP24
Juha Savela: Vähiin käy

juha.savela@kpk.fi
Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin potentiaaliset suomalaismitalistit näissä XXX olympiadin kesäkisoissa Lontoossa. Ettei vain kävisi perinteiset: ensi keskiviikkona keihäskarsinnan alkaessa suomalaisten mitalitili on puhdas kuin lapsen peppu.

Onnistujia ja venyjiä Suomen joukkueessa ei ole tungokseen asti ollut. Sitäkin enemmän karsiutujia, joiden joukosta löytyy niin pettyneitä kuin realistejakin, jotka tekivät parhaansa ja katsoivat mihin se riittää.

Yksittäisistä lajiryhmistä pahiten ovat flopanneet uimarit. Seitsemän hengen uintijoukkue lähti hakemaan yhtä finaalipaikkaa ja muille omia ennätyksiä, jotka mahdollisesti olisivat oikeuttaneet semeihin. Mauri Mattsonin yksi SE on tässä suhteessa todella vähän. Uinnin lajijohtaja Ippe Natunen oli kisoja paketoidessaan todennut suomalaisen uintivalmennuksen olevan samalla tasolla kuin Yhdysvalloissa. Lontoon tulosten perusteella kujalla on joko lajijohtaja Natunen tai allekirjoittanut, joka on eri mieltä valmennuksen tasosta. Tosin uinnissa vertailu Yhdysvaltoihin ei tee suomalaisille oikeutta. Ei millään tasolla. Isolla maalla on ison maan vehkeet.

Odotuksiin nähden pettymyksen puolelle menivät myös judokat, kun taas monessa muussa pienemmässä lajissa kertaesiintymiset olympia-areenoilla olivat odotettuja. Ampumaurheilussa kaksi pistesijaa on ”ihan hyvä” mikä selkokielellä tarkoittaa tyydyttävää. Satu Mäkelä-Nummela oli lähellä edetä toisen kerran olympiafinaaliin. Jossittelua, mutta ensimmäinen 25 kiekon tulos vei saumat finaalikuusikkoon, jossa mitalikin olisi ollut tarjolla. Lopputulosta on kuitenkin kunnioitettava.

Toki Suomen joukkueesta löytyy myös onnistujia. Päällimmäisenä on mielessä Pia Sundstedtin suoritukset maantiellä ja aika-ajossa. Myös Jukka Keskisalon finaalipaikka 3 000 metrin esteiden alkuerissä menee plussan puolelle. Viimeksi suomalaismies on juossut olympiatasolla finaalissa Los Angelesin vuoden 1984 kisoissa. Tuolloin mentiin jopa kaksissa miehin, joista toisen eli Martti Vainion saavutukset pyyhittiin aikakirjoista dopingin vuoksi. Tommy Ekblom oli Losin esteissä yhdeksäs. Sama sija olisi Keskisaloltakin tänään kelpo suoritus.

Lisätään nyt, että kisoissa ollaan vasta puolivälin paremmalla puolella. Purjehduksessa on saumat vielä kolmeen mitaliin, joten eiköhän sieltä se yksi pronssi tule.

Eikä pidä unohtaa maanantaina olympiamolskilla kamppailevia painijoita. Jarkko Ala-Huikulta ei lyhyen valmistautumisajan ja tiukan painonpudotuskuurin perusteella voi paljoa odottaa. Muidenkin kuin perholaisten katseet kääntyvät sen vuoksi Rami Hietaniemeen. Kun Hietaniemi on mitalimyllyn läpi mennyt jo viime kevään MM-kisoissa, miksei se voisi onnistua maanantaina olympialaisissakin.

Mitäs mitalipaineista, kun painitaan mitaleista.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 




Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)