KP24
  

18.6.2012 KP24
Anne Mattila: Sipilällä on pelisilmää

Keskustan uuden puheenjohtajan Juha Sipilän otteita ei voi kuin ihailla. Nyt, jos koskaan puolue saattaa yhdentyä, koska uusi puheenjohtaja osaa käsitellä ihmisiä.

Juha Sipilän otteista säteilee johtajuus. Isojen yritysten vetäminen on hänelle tuttua, ja keskustahan on kuin iso yritys, jossa on monenlaista, monentasoista ja monenmielistä ”työntekijää”.

Minun muistini ajan keskusta on ollut jakautunut puolue. Puolueen sisällä on ollut kaksi tai jopa useampia ”puolueita”. Näin sekä valtakunnan- että paikallistason politiikassa. Maalaisliittolaiset ja citykepulaiset ovat vedättäneet omiin suuntiinsa. Heillä ovat olleet aina myös omat edusmiehensä ja -naisensa: virolaiset ja karjalaiset, viimeisimmin väyrysläiset ja muu puolue.

On oikeastaan Paavo Väyrysen ansiota, että Juha Sipilästä tuli keskustan uusi puheenjohtaja. Väyrynen jakoi mielipiteet niin pahasti kahtia, ettei voitu muuta kuin rukoilla poliittisesti ryvettymätöntä ehdokasta, joka aloittaisi puhtaalta pöydältä.

Sipilän pelisilmä oli pettämätön. Hän ilmoittautui juuri oikealla hetkellä puheenjohtajakisaan. Se takasi sen, että osakkeet olivat jopa puolueen sisällä nousussa vielä alkukesän puoluekokouksessa.

Tarkkaa pelisilmää, mutta myös ison johtajan nöyryyttä, osoitti hänen ensimmäinen puheensa puolueen puheenjohtajana. Siinä hän nosti Paavo Väyrysen arvoa toivomalla tätä neuvonantajan rooliin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Karvasta kalkkia niellessään Väyrynen tuli oikealla tavalla ja ihan aiheesta huomioiduksi. Tämä osoitti, että Sipilä osaa johtaa myös änkyröitä vanhanliiton väyrysläisiä.

Juha Sipilällä on ote myös hengenmiehiin, vaikka tekikin selvän pesäeron vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Hänen kristilliset perusarvonsa tekevät vaikutuksen samoin ajatteleviin ihmisiin, vaikka herätysliiketausta olisikin eri.

Vain sukupuolineutraalin avioliiton kannattavat ovat joutuneet muutamaan kertaan nielaisemaan kuunnellessaan Sipilän avioliittokommentteja.

Nyt miljonääri-Sipilällä on tuhannen taalan paikka tehdä vaikutus pieniin ja keskisuuriin yrittäjiin, jotka tarvitsevat oman puolestapuhujansa. Tähän mennessähän heistä ei ole välittänyt oikein kukaan: keskustaa eivät yrittäjien asiat ole kiinnostaneet, vasen laita on työntekijän puolella ja kokoomus puhuu suuren rahan äänellä. Sipilällä on riittävästi miljoonia alentuakseen liki lainsuojattoman pienyrittäjän turvaksi.

Väyrysen mielestä keskusta sai Sipilästä hyvän puheenjohtajan – ja niin minunkin mielestäni. Taidan olla ensimmäistä kertaa Väyrysen naisia.

Anne Mattila

anne.mattila@kpk.fi

Kirjoittaja on Kalajokilaakson toimittaja.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 




Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)