Onhan täältä aiemminkin päässyt Helsingin kautta maailmalle. Se on kuitenkin eri asia. Helsinki ei ole vielä sitä maailmaa, mutta Tukholma jo on. Esimerkiksi Keski-Eurooppaan lähtijän on tähän asti pitänyt yleensä junalla tehdä täysipäiväinen ennakkomatka Helsinki-Vantaalle. Nyt yhteys tuntuu suoralta, kun se kiertää Helsingin.

Silkkaa luksusta on se, että matkatavaroiden selvittelyn ja turvatarkastuksen voi hoitaa Kruunupyyn pienellä kentällä. Suorastaan hassulta tuntui muutama viikko sitten omalla paluumatkalla, kun Pariisin Charles de Gaullen virkailija puhui matkatavaroiden päätepisteenä Kokkolasta siinä kuin vaikka New Yorkista tai Berliinistä. (Ranskalainen osasi jopa ääntää kaksoiskonsonantin.) Tasa-arvoinen päätepistehän se tietysti onkin.

Sattumoisin luin lentokoneessa Tommi Melenderin ja Timo Hännikäisen hienoa tuoretta pamflettia, jossa muun muassa suomitaan nykypäivän maailmanparantajien yleistä tekopyhyyttä siinä, miten kaikki kyllä ovat huolissaan hiilijalanjäljestään, mutta samaan aikaan kokevat kuitenkin lentämisen pakottavaksi oikeudekseen.

Oma lentomatkusteluni ei vielä koskaan ole ollut niin tiheää (eikä siihen ole sisältynyt juurikaan työmatkoja), että olisi ollut tarpeeksi jaloutta kantaa siitä syyllisyyttä.

Olen nähnyt siinä jotain tasa-arvoistavaa ja aluepoliittistakin. Mitä helpompi vähän syrjästä on päästä ytimeen, sitä matalampi kynnys sinne syrjempään on pysyvästikin asettua.

Samaa vaikutusta toivoisi internet-aikana olevan sillä, että verkon kautta ulottuvilla on paljon sellaista, mitä ennen piti mennä Suomen suurimmista kaupungeista tai jopa ulkomailta hakemaan.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.