KP24
  

16.6.2012 KP24
Keskipohjanmaa: Joko kreikkalaiset osaisivat äänestää?

Euroopan velkakriisin ratkojilla on taas edessään tuskallinen viikonloppu. Katseet ovat Kreikan uusintavaaleissa. Ennen maanantain aamunkoittoa pitäisi saada markkinoille rauhoittavia viestejä. Sitä hermostuneemmiksi käyvät tunnelmat, mitä enemmän säästöohjelman vastustajat saavat ääniä. Sitoutuminen talouskuriin on euroavun ehto.

Sunnuntain tulosta ennakoivat kyselyt ovat olleet ristiriitaisia. Vahvasti kannatustaan lisännyt Syriza ja Uusi Demokratia ovat lähes tasavertaiset suosikit.

Vaalit ovat saavuttaneet tarkoituksensa, jos Kreikka pääsee eroon toukokuun vaalien pattitilanteesta ja saa laajapohjaisen hallituksen, joka pystyy toteuttamaan rankan kulukuurin.

Kreikkaa rahoittaneiden euromaiden pahimpana pelkona on vasemmistolaisen Syrizan menestys, vaikka puolueen hurmosta synnyttänyt johtaja Alexis Tsipras on luvannut Kreikan pysyvän eurossa hänenkin johdollaan. Tsipras on niiden ihmisten tulkki, jotka ovat saaneet tarpeekseen kansaa köyhdyttäneistä leikkausohjelmista. Ei hänen saamaansa vastakaikua voi pitää suurena ihmeenä.

Ennakkopuheissa vaalituloksen merkitystä on luultavasti suurenneltu. Tuloksella pelottelu on ollut osa taktiikkaa.

Todellisuudessa Kreikan asiat pysyvät surkeassa jamassa, oli vaalitulos mikä tahansa. Maa on maanantaiaamuna edelleen konkurssikypsä ja täysin ulkomaisen avun varassa.

Kaiken varalta EKP on antanut ymmärtää, että pankkijärjestelmä pidetään kuitenkin pystyssä siinäkin tapauksessa, että kreikkalaiset erehtyisivät äänestämään taas ”väärin”.

Arto Hietalahti
 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 




Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)