KP24
  

17.8.2012 13:00  STT  | Päivitetty: 17.8.2012 13:01
Mielensäpahoittaja marmattaa ensi vuonna Raumalla

Tuomas Kyrön ensimmäistä Mielensäpahoittaja-teosta on jo nähty monina näyttämöversiona. Kuva: Lehtikuva / Ville Männikkö

Rauman kaupunginteatteri tuo ensi vuonna ohjelmistoonsa kaksi kotimaista kantaesitystä. Kevätkaudella 2013 nähdään saaristolaissaaga Missä aallot murtuvat ja syksyllä Tuomas Kyrön romaaniin perustuva Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.

Tapio Koivukarin romaanista dramatisoitu Missä aallot murtuvat jatkaa Selkämeren saaristoon sijoittuvaa historiallista tarinaa, jonka ensimmäinen osa Luodetuulen maa nähtiin Rauman kaupunginteatterissa pari vuotta sitten. Sakari Kirjavaisen ohjaaman Missä aallot murtuvat -näytelmän ensi-ilta on 31. tammikuuta. Pääroolissa näyttelee Ilkka Koivula.

Syyskuun 12. päivä 2013 ensiesityksensä saava Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike toteutetaan yhteistyönä Porin teatterin kanssa. Seppo Honkosen ohjaamassa näytelmässä äreää mielensäpahoittajaa esittää Jarmo Koski.




 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Elokuvat
19.5.2013 KP24  [päivitetty 19.5.2013]
Gatsby on elokuva kulisseista
14.5.2013 KP24  [päivitetty 14.5.2013]
Hyvä keskinkertainen
5.5.2013 KP24  [päivitetty 5.5.2013]
Peter von Baghin Cinefilia tuo viestiä filmeistä
RSS

Teatteri
Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)