KP24
  

13.7.2012 KP24
Omenapuu laulaa sydämeen: Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa

Heikki Niska

Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa. Karisto. 2012. 276 s.

Kirsti Kuronen (s. 1966) on kirjoittanut nuorille Vili Voipio-sarjaa. Lapsille suunnattua hauskaa Kuituset-sarjaa on julkaistu kolmen kirjan verran. Nuortenkirja Piruettiystävyys toi Kuroselle Topelius-palkinnon 2011. Runotkin häneltä luonnistuvat, sen todistaa kokoelma Likkojen lipas.

Nuortenromaani Omenapuu laulaa tempaa mukaansa ensiriveiltä lähtien. Se kertoo rakkauden kaipuusta, pelkojen voittamisesta, onnen löytämisestä ja unelmista.

Alle parikymppiset Katri ja Riikka liftaavat Provinssirockiin. Festareiden sijaan tytöt päätyvät mökkibileisiin, joissa Katri ihastuu runopoika Eliakseen. Hänellä on salaisuus ja suuren suuri unelma, jonka hän toteuttaa.

Riikka jää kirjassa hieman sivummalle. Hänen jalkapallosta kiinnostunut poikaystävänsä on mustasukkainen ja tukahduttava. Kirjan lopussa Riikka tekee oikean ratkaisun. Luovuuden teemaa sivutaan Riikankin kohdalla. Hän voittaa sävellyskilpailun, niin hänen tulevaisuuden suunnitelmansa kirkastuvat.

Vanhempia kirjassa vilahtaa kolme. Katrin äiti on ylihuolehtiva ja tiukka. Hän osoittaa kuitenkin ymmärrystä päästäessään tyttärensä Lontooseen. Riikka asuu isänsä kanssa, joka on kestomukava ja kannustava. Vanhemmista traaginen on Eliaksen äiti, joka panee pahan kiertämään. Optimistisessa kirjassa poika selviää voittajana.

Omenapuu laulaa on sujuvasti kirjoitettu. Puhekieli on hauskaa ja luontevaa, uudissanoja ja englannin väännöksiä on siellä täällä. Kirjassa ei ole pysähtyneitä kohtia. Kuronen kuvaa hahmojaan lämpimästi, hän pääsee syvälle erityisesti runopoika Eliaksen sieluun. Tämä kesäkirja tekee hyvää niin nuorille kuin vanhemmillekin. Ja mikä parasta, vaikka kirjassa on onnellinen loppu, se ei ole hiukkaakaan imelä.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Viihdeuutiset
Su 17:18 STT  [päivitetty Su 22:11]
Hausmylly-yhtyeen Mika Kauppinen on kuollut
Su 0:53 STT  [päivitetty Su 15:30]
Siegfrids: Tasa-arvoviesti on viisuvoittoa tärkeämpi
La 20:53 STT  [päivitetty La 21:23]
Bonnie Tylerinkin ääni rasittui viisujen alla
La 13:53 STT  [päivitetty La 20:59]
Depardieu vertaa Putinia paaviin
La 0:19 STT  [päivitetty La 22:43]
Krista Siegfrids: "On oikea euforia!"
Pe 18:11 STT  [päivitetty Pe 22:27]
Kantola: Yle ei tarvitse lottoarvonnan tuottoja
RSS

Elokuvat
19.5.2013 KP24  [päivitetty 19.5.2013]
Gatsby on elokuva kulisseista
14.5.2013 KP24  [päivitetty 14.5.2013]
Hyvä keskinkertainen
5.5.2013 KP24  [päivitetty 5.5.2013]
Peter von Baghin Cinefilia tuo viestiä filmeistä
RSS

Teatteri
Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)