Kari Pappinen

KOKKOLA (KP)

Ahti Karjalainen – elämä, Kekkonen ja teot. Sävellys Heinz-Juhani Hofman. Ohjaus ja teksti Juha Hurme, kapellimestari Dalia Stasevska. Rooleissa Herman Wallen, Anu Komsi, Piia Komsi, Annika Mylläri. Kokkolan Oopperakesän kantaesitys 31.5. Kokkolan kaupunginteatterissa

Jo kamarioopperan hieman ylilatautuneetkin avauspläjäyksen virtuoosisen kirkuvat, puputtavat, pörisevät ja pärisevät ensisävelet paljastavat Kokkolan Oopperakesän uutuudesta monta seikkaa. Odotettavissa ei ole kronikkaa tai kertomusta Ahti Karjalaisesta ja Kekkosesta, saati syvällistä analyysiä näiden poliittisten dinosaurusten elämästä ja keskinäisestä suhteesta perinteisessä mielessä.

Kyse tuntuu olevan pikemmin sirpalemaisista flashbackeistä ja nopeista välähdyksistä sekä toisaalta myös suvantona toimivista aforistisista ja rajuistakin teksteistä. Toki monet historian merkkipaalut kuten noottikriisi, yleiset syyt, pääministeriys, rattijuopumus ja presidenttiehdokkuus tulevat esille, mutta enemmän palasina ja alku-ituina musiikilliseen ilmaisuun. Toinen heti havaittava seikka on se, että työtiimillä menee lujaa, jokainen lavalla oleva orkesteria myöten uskaltaa heittäytyä teokseen absurdiin ja kaoottiseen mielenmaisemaan.

Samoin käy ilmi solistien taitavuus ja ilmaisuvoima, mikä mahdollistaa Heinz-Juhani Hofmannille musiikin kirjoittamisen ”ilman rajoja” korkealle ja matalalle, nopeat repetitiot tai äärimmäisen laajat kaarrokset ja monimutkaiset päällekkäiset aihiot. Musiikin monikerroksisuus luonnollisesti heikentää tekstin selkeyttä. Tähän apuna toimi näyttämön laidalla oleva ”tekstityslaite”, jonka seuraamisessa ja näkyvyydessä salin reunapaikoilta voi tosin olla ongelmia.

Usein sangen pistemäistä musiikillista ilmaisua rytmittää ja kiinteyttää herkät sekä hengittävät jaksot, kuten Karjalaisen tytär Krautin pitkä monologi, ensemblen ortodoksistyyliset taustakoraalit tai lopun herkistynyt kaanonkäsittely.

Vain tunnin kestävä teos Ahti Karjalainen – elämä, Kekkonen ja teot käsittelee Kekkosen ja Karjalaisen sekä Karjalaisen ja Viinan suhdetta varsin voimallisesti. Itselleni teoksen keskiöön nousi kuitenkin Karjalaisen ja hänen tyttärensä suhde ja musiikillinen kudos. Tytär- jaksoissa musiikille ikään kuin avautui tilaa hengittää, kaartua ja koskettaa emotionaalisesti.

Erityisesti tytär Krautin roolin tehnyt Piia Komsi rakensi hahmoon herkkää haurautta tipun tarinallaan, kiukkuisuutta rairuohon unohtanutta isää kohtaan sekä pikkuvanhaa, yksinäistä lasta antamassa neuvoja hykerryttävässä kohtauksessa siitä, kuinka kätevää ulkoilupussia pitää oikein ulkoiluttaa.

Kekkosen ja Karjalaisen suhteessa vallalla on nopea ja terävä ilmaisu sekä näyttämöllinen ja tiukasti ohjattu mimiikka. Mielestäni tässä suhteessa Karjalaisesta tehdään Herman Wallenin upean roolityön kautta liiankin karakterisoitu ja marionettimainen hahmo, joka on tyystin vailla omaa tahtoa. Wallen on vokaalisesti hyvin moniulotteinen ilmestys krapula-aarian örinöistä kontrafagotin kera aina kirkunaan ja änkytykseen normilauluakaan unohtamatta.

Anu Komsin Kekkonen käskyttää ja kyykyttää Karjalaista tylysti isäntärengin ottein niin musiikillisesti kuin näyttämöllisestikin. Laulajan tekniikan täytyy olla erittäin hyvässä kunnossa, jos aikoo laulaa tähtitieteellisen korkealta, kirkua ja korista kaikki kuusi näytöstä.

Hyvänä lisämausteena olisi äkseerauksen ohella voinut toimia toisenlainen, hiljainen uhkaavuus myös musiikkiin kirjoitettuna. Kuten alkoholi oli alati läsnä sekä Karjalaisen ja Kekkosen elämässä, niin myös Annika Myllärin Viina kutsuvana, kuristavana ja koukuttavana, aina pirullinen hymy kasvoillaan. Kekkonen kestää Viinan kompuroiden, mutta Karjalainen kaatuu.

Kunnialla ja

rohkeudella

Dalia Stasevskan johtama orkesteri selviää paljon osallistuvaa toimintaa ja rytmielementtejä sekä vokaali-ilmaisua sisältävästä, osin aleatorisesta toiminnastaan kunnialla ja rohkeudella. Stasevska pitää langat käsissään, mutta antaa musiikille tarvittaessa myös tilaa hengittää luonnollisesti.

Markku Mäkirannan pelkistetty lavastus ja Ainu Palmun valaistus toimii mainiosti ja Kokkolan kaupunginteatterin miljöö ylipäätään on oiva paikka tälle näyttämöteokselle, jossa ei todellakaan pönötetä.

Yleisölle tiedoksi, että Kekkosen aikana ei ollut vielä kännyköitä. Nyt ensi-iltayleisö sai kuulla ainakin kahden kilpailevan valmistajan tunnusmusiikkeja Hofmanin sävelten lomassa.

Eli samalla kun kiinnitätte turvavyönne tunnin ääni- ja sielunmaisemalentoon, niin sulkekaahan kännykkänne ja sammuttakaa savukkeenne.