Inkeri Tuikka

KOKKOLA (KP)

Snellman-sali, 19.5, Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, joht. Juha Kangas, viulu Jari Valo

Mozartin viidennessä – ja parhaassa– viulukonsertossa solistina soitti Jari Valo.

Hän aloitti eleettömästi, eri äänien sointeja maistellen. Sitten soitto vaihtui vilkkaaksi ja kepeäksi. Jousi kiiti, jarrutti ja kiihdytti, legatot pyörähtelivät. Adagio-osaan Valo loi seesteisen tunnelman: viulun melodia leijaili rauhallisesti ja näennäisen huolettomasti kohti määränpäätään. Kolmannen osan turkkilaisaiheeseen orkesteri sai ladattua valtavan intensiteetin. Teema hyökyi eteenpäin rajuna, julmana ja terävien trillien saattelemana. Kertauksessa vimma vain yltyi.

Upeinta kuunneltavaa olivat silti konserton kadenssit eli soolopaikat, joissa Valo briljeerasi muun muassa pari- ja huiluäänillä.

Konsertin nimikkoteos, Rangströmin Spelmansvår, yhdisti kansallisromanttisia aineksia ja mystiikkaa. Juha Kangas oli tavoittanut siihen villiä alkuvoimaa. Rytmeihin oli lisätty pelimannien omapäisyyttä ja oikullisuutta. Herkkää toista osaa seurasi myrskyisä Allegro furioso, jossa kuultiin huiman korkea sellosoolo. Orkesteri sinkosi aksentteja ja pizzicatoja, ja teos päättyi voimakkaaseen pauhuun. Harmillista oli vain se, että teoksessa oli paljon stemmojen sooloja, joista kaikki eivät olleet täysin yhtenäisiä.

Usko Meriläisen Kesäkonsertto Geasseija niehku (1994) on yksi Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin tilausteoksista. Siinä lähekkäiset sävelet hankautuvat toisiaan vasten, ja kitkasta syntyy hauras valon hehku. Pitkistä, mattapintaisista äänistä muodostuu seittikude, johon takertuu aina uusia säikeitä. Välillä kalskahtaa metalli. Kaikki tämä toteutui myös lauantain konsertissa, joskin teos jäi Mozartin ja Nordgrenin varjoon.

Nordgrenin Pelimannimuotokuvia oli, kuten arvata saattaa, valoisa ja energinen. Tunkkari-Pulakka-parivaljakko heitteli repliikkejään nasevasti. Alttoviulun soolot hohkasivat lämpöä Tuumiskelija-osan tihkusateisen himmeyden keskelle. Näin kymmenien ja kymmenien esityskertojen jälkeen orkesteri pystyisi esittämään tämän teoksen vaikka silmät kiinni. Pelimannimuotokuvia eivät enää ohjaile nuotit eivätkä oikeastaan kapellimestarin tahtipuikkokaan. Orkesteri on tätä teosta soittaessaan ”kokonaisen elämänmuodon tulkki”, niin kuin Nordgren oli tarkoittanutkin.