KP24
  

12.1.2017 8:40 KP24
Leppälä kritisoi ankarasti Tiikereiden valmennusta

Antti Leppälä (oik.) torjuntatöissä Antti Ropposen kanssa. Kuva: Clas-Olav Slotte
Kokkolan Tiikereiden lentopallojoukkueen kapteeni Antti Leppälä kritisoi ankarasti harjoittelua hävityn VaLePa-pelin jälkeen.

– Niin pelaat kuin treenaat. Treeneissä on ollut välillä laiskaa tekemistä. Niissäkin on voinut olla puoli tuntia hyvää tekemistä, sitten loppu on lepsuiltu. Aivan kuin pelissä, puolen tunnin pelaamisella ei voita, Leppälä sanoi.

Viime kaudella Tiikerit hävisi vain kerran, juuri Sastamalassa helmikuun lopulla. Nyt tappioita on jo seitsemän.

– Kauan ei enää voi vedota siihen, että meillä on uusi joukkue. Kautta on pelattu jo kolme kuukautta, sanoi seuraikoni Antti Leppälä.

Osa lentopallon seuraajista on myös ihmetellyt loukkaantumisesta toipuvan Lelu Ojansivun treenaamista Oulun Ettan kanssa. Ojansivu asuu toipumisaikana Kokkolassa, mutta harjoittelee Oulussa. Ojansivu pelaa ammattilaisena Iranin pääsarjassa.

Jukka Mäkihannu toimii Tiikereiden päävalmentajana ensimmäistä kautta. Tiikerit on Mestaruusliigassa tällä hetkellä sijalla neljä.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Urheilu
La 19:52 STT  [päivitetty La 21:14]
KalPa ja TPS kavensivat Tapparan etumatkaa
La 15:10 STT  [päivitetty La 15:40]
Mäkäräinen kipusi hänniltä neljänneksi
La 12:29 STT  [päivitetty La 14:45]
Vain Björgen ennätti Pärmäkosken edelle
La 10:50 STT  [päivitetty La 19:54]
Latvala kiinni palkintopallisijassa Monte Carlossa
La 5:04 STT  [päivitetty La 10:22]
Ristolaiselle maalisyöttö, Buffalolle voitto
La 1:00 STT  [päivitetty La 1:14]
Latvala yrittää kuroa kärkeä kiinni Monte Carlossa
RSS

Videot

Ystävyysottelu lähiliikuntapaikkojen puolesta
Ystävyysottelu Hermes vs. Rahkosen koulu. Mukana Juhani "Tami" Tammine...
19.1.2017 |  0:00

puhekilpailu
Puhetaitokilpailu Kokkolan suomalaisen lukion Yhteislyseon toimipistee...
17.1.2017 |  0:00

Dieter Heiermann
Keskipohjanmaa-lehti ja Yle/Kokkola järjestIvät keskustelutilaisuuden ...
11.1.2017 |  0:00

Maria Isokoski
Keskipohjanmaa-lehti ja Yle/Kokkola järjestIvät keskustelutilaisuuden ...
11.1.2017 |  0:00

Iida Peltoniemi
Keskipohjanmaa-lehti ja Yle/Kokkola järjestIvät keskustelutilaisuuden ...
11.1.2017 |  0:00
Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Kauko Palola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)