KP24
  

26.8.2013 KP24
Luentosarja mielenterveydestä syksyn aikana

Ulla Aspvik (vas.), Lasse Nygård, Tuija Tuomala toivovat ihmisten löytävän tiedon äärelle. Kuva: Maisa Järvelä
Omaiset mielenterveystyön tukena Vaasanseutu ry järjestää yhteistyössä Kiurun keskussairaalan psykiatrian yksikön kanssa luentosarjan omaisille, joiden läheisellä on mielenterveyden ongelmia. Viiden luennon sarja sairaalan auditoriossa alkaa syyskuun ensimmäisenä maanantaina.

– Luennot ovat avoimia yleisöluentoja, joten kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita, omaisneuvojat Tuija Tuomala ja Lasse Nygård painottavat.

Aloite luentosarjasta on tullut omaisilta.

– Tiedonhalu on kova. Monet läheiset toki tietävät mielen sairauksista paljonkin, mutta lisää halutaan ja samoin päivittää ehkä jo vanhentuneita tietoja, Tuomala toteaa.

Nygård sanoo, että tieto on myös ennaltaehkäisevää. Monet omaiset uupuvat ja masentuvat seuratessaan läheisen sairautta kiinteästi 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa.

– On fakta, että jopa 40 prosenttia omaisista ja vielä suurempi osa lapsista sairastuu itsekin. Kun tuntee sairauden ja tietoisuus siitä laajenee, auttaa se ainakin joitakin selviytymään.

Kiurun keskussairaalan psykiatrian yksikkö on tyytyväisenä ottanut vastaan niin pari vuotta sitten aloittaneen omaisyhdistyksen kuin aloitteen luentosarjasta. Ylihoitaja Ulla Aspvik toteaa, että yhdistyksen kautta on saatu omaisten palautetta läheisensä sairaalahoidosta.

– Sen perusteella olemme voineet miettiä kehittämistarpeita poliklinikka- ja osastohoidossa.

Tuomala on iloinen palautteen vastaanotosta. – Omaisille on tärkeää tietää, että heidän kokemuksensa ja ajatuksensa otetaan sairaalassa tosissaan.

Luentosarjan järjestelyistä ja suunnittelusta vastaa yhdistys omaisten näkökulman huomioiden. Sairaala tarjoaa tilat ja asiantuntijat.

– Kiurun mukana olo antaa uskottavuutta luentosarjalle. Ammattilaisten tarjoama tieto on tärkeä, vaikka läheinen kotona usein on sairastuneen paras asiantuntija, Nygård toteaa.

Ensimmäinen luento tarjoaa perustietoa psyykkisistä sairauksista. Luennoimassa on ylilääkäri Matti Kaivosoja. Omaisyhdistyksestä on kertomassa Tuomala ja Nygård.

– Olemme mukana muillakin luennoilla, jos kysymyksiä yhdistyksestä nousee esiin, omaisneuvojat toteavat.

Syyskuun toisella luennolla psykologi Sirpa Nyman kertoo, mikä ennakoi mielen järkkymistä.

Lokakuussa osastonhoitaja Raija-Leena Rekilä puhuu lääkehoidosta osana kuntoutusta. Marraskuussa ovat vuorossa osastonhoitajien Kari Pihlajamäen ja Sakari Ruisahon katsaus psykiatriseen hoitoon ja kuntoutuksen sekä sosiaalityöntekijä Riitta Pellisen alustus sosiaalipalveluista kuntoutujan ja omaisen turvana.

– Luentojen aiheet ovat paitsi omaisten myös sairaalan osastonhoitajien ideoimia. Eri ammattiryhmien näkemys tuo näkökulmia sarjaan, Aspvik painottaa.

Jokaiseen luentotilaisuuteen liitttyy mahdollisuus keskustella ja kysellä. Samoin kahvit tarjotaan osallistujille.

– Toivomme ennakkoilmoittautumisia, mutta suoraan luennollekin voi kyllä tulla, Nygård sanoo.

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


Alueuutiset
Ti 15:10 KP24  [päivitetty Ti 15:11]
Aulis Kokko Kannuksen tekniseksi johtajaksi
Ti 15:00 KP24
Inwido palkkaa yli 120 nuorta kesätöihin
Ti 14:57 KP24
Poliisi huolestui autoilijoiden yleisestä tavasta – Tällaiset kuskit halutaan kuriin
Ti 14:48 KP24
Asiantuntija: Laista ei olisi välttämättä apua – ruuan roskiin heitto ratkaistava toisin
Ti 13:03 KP24
Poliisi pyytää yhä havaintoja mopoilijoiden kaatumisesta
Ti 12:50 KP24
Lyyli-myrsky aiheutti miljoonavahingot Kalajokilaakson metsissä
Ti 10:49 KP24
Ylivieskan kaupungintalo remonttiin
Ti 9:41 KP24
Lantaa ajanut ajoneuvoyhdistelmä kaatui tielle Kruunupyyssä
Ti 9:37 KP24
Pakettiauto kaahasi Kaustisella
Ti 8:55 KP24  [päivitetty Ti 12:13]
Ruukki Constructionin yt-neuvottelut Ylivieskassa päättyneet
Ti 7:30 KP24
Juhlakattaus syntyy rennolla otteella
Ti 7:30 KP24
Kokkolan Oopperakesä juhlii kymmenvuotista taivaltaan
Ma 22:18 KP24
Tutkijat loivat ”ihmishiivan” – osoitus yhteisestä esi-isästä miljardi vuotta sitten
Ma 20:34 KP24  [päivitetty Ti 1:12]
Wirkkala avasi kautensa Saksassa
Ma 17:25 KP24  [päivitetty Ma 17:28]
Koulutusjuna kannusti hyppäämään kyytiin
Ma 15:55 KP24
Peräkärry varastettiin Haapajärvellä
Ma 15:05 KP24  [päivitetty Ma 16:49]
Pelti rytisi Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Kaustisella
Ma 13:53 KP24  [päivitetty Ma 15:21]
Fennovoimaa vastustava adressi Pietarsaaren valtuustolle
Ma 12:28 KP24  [päivitetty Ma 12:44]
Scanfil ostaa ison ruotsalaisyrityksen
Ma 12:10 KP24
Kaleva: Kärkkäinen ei saanut valituslupaa
RSS

Videot

Keskipohjanmaan ja KP24.fi:n lukijamatka KHL-peliin
30.11.2014 Helsinki Jokerit - Amur Habarovsk vl. 3-2 (0-0, 2-2, 0-0)
3.12.2014 |  0:00

Kakkutaiteilija Miritsa Niemi
Kakkutaiteilija Miritsa Niemi valmistaa "Hiirten joulu" -kakun kotikei...
30.11.2014 |  0:00

Nuuskatesti
15 minuutin nuuskatesti
7.11.2014 |  0:00

Kokkolan merivartioasema muutti
Kokkolan merivartioasema on muuttanut Öjasta Ykspihlajaan, Satamatulli...
31.10.2014 |  0:00

Kepari Vaihtaa Vapaalle: Hanna Parhaniemi
Kepari vaihtaa vapaalle - uudessa videosarjassa Keski-Pohjanmaan Kirja...
29.10.2014 |  0:00
Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Kauko Palola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)