KP24
  

5.2.2012 20:46  STT  | Päivitetty: 6.2.2012 5:18
Äänestysinto romahti edellisistä vaaleista

Suomalaiset eivät äänestäneet yhtä innokkaasti kuin kuusi vuotta sitten vaalien toisella kierroksella. Kuva: Lehtikuva / Timo Jaakonaho

Presidentinvaalin äänestysprosentit jäivät kaikkien aikojen alhaisimmaksi. Lisäksi ensimmäistä kertaa vaalin toisen kierroksen äänestysprosentti jäi ensimmäistä kierrosta heikommaksi. Aiemmin äänestysaktiivisuus on noussut pari prosenttiyksikköä ensimmäisestä kierroksesta.

Presidenttiä äänesti toisella kierroksella 68,9 prosenttia äänioikeutetuista, kun kuusi vuotta sitten vastaava luku oli 77,2. Ennätys on vuodelta 1994, jolloin toisen kierroksen äänestysvilkkaus oli 82,3 prosenttia. Myös tämänvuotisen vaalin ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti 72,8 oli ennätyksellisen alhainen.

Vaalipiireistä laiskimmin kakkoskierroksella äänestettiin Ahvenanmaalla, jossa äänestysprosentti oli 55,8. Manner-Suomen pienimmät äänestysprosentit olivat Lapissa (62,2), Pohjois-Karjalassa (62,3) ja Pohjois-Savossa (63).

Vaalipiireistä aktiivisimmin äänestettiin Helsingissä, jossa äänestysprosentti oli 74,8. Uusimaa sijoittui toiseksi 73,2 prosentilla. Yli 70 prosentin päästiin myös Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Presidentti on valittu suoralla kaksivaiheisella kansanvaalilla vuodesta 1994.




 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 


 
Alueuutisia
22.2.2012 11:55 KP24  [päivitetty 22.2.2012 11:58]
Kokkolan sosiaali- ja terveysopiston rehtorin virkaan enemmän hakijoita kuin syksyllä
22.2.2012 10:51 KP24
Tapiola ja Björndahl yhteistyöhön
22.2.2012 10:42 KP24  [päivitetty 22.2.2012 10:44]
Kallio uudistaa puhelinneuvonnan
22.2.2012 10:36 KP24
Uusia hoitoja halvemmilla hinnoilla
22.2.2012 10:26 KP24
KP24.fi uudistuu - käyttökatkoksia tänään
22.2.2012 10:19 KP24
Vanhemmat vaativat Torkinmäen koulun välitöntä tyhjentämistä
22.2.2012 10:09 KP24  [päivitetty 22.2.2012 10:46]
Hotellia kaavaillaan vapaa-aikakeskuksen läheisyyteen
22.2.2012 10:07 KP24
Laulumahti koetuksella
RSS

Kotimaa
22.2.2012 10:39 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:06]
Tehy-lehti: Ministeri kiristäisi Kela-korvaussääntöjä
22.2.2012 10:13 STT  [päivitetty 22.2.2012 10:55]
Keskusta esitteli kuntia koskevan välikysymyksensä
22.2.2012 10:12 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:30]
Veljeksiä ja äitiä epäillään Subutexin tuonnista
22.2.2012 10:01 STT  [päivitetty 22.2.2012 10:16]
Ylioppilailla puutetta matematiikassa ja äidinkielessä
22.2.2012 9:20 STT
Kahta miestä uhkailtiin katkaistulla haulikolla
22.2.2012 5:57 STT  [päivitetty 22.2.2012 6:32]
TS: Äidin masennuslääkitys saattaa riskeerata sikiön
22.2.2012 5:55 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:05]
HS-gallup: Kansa karsisi kuntia maltillisesti
22.2.2012 4:54 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:29]
Ajokeli huononee iltaan mennessä
RSS

Talous
22.2.2012 11:39 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:50]
Helsingin pörssikauppa avautui laskuun
22.2.2012 11:08 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:25]
Peugeot hakee yhteistyökumppania
22.2.2012 10:06 STT  [päivitetty 22.2.2012 10:17]
Valitut Palat: Nokia yhä luotetuin Euroopassa
22.2.2012 9:55 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:14]
Turvallisuusongelmat jarruttavat Brasilian kehitystä
22.2.2012 9:50 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:41]
Maailman osakemarkkinoilla vahva veto
21.2.2012 14:41 STT  [päivitetty 21.2.2012 14:51]
Scanfil EMS yt-neuvottelee Sievin tehtaalla
21.2.2012 14:00 STT  [päivitetty 21.2.2012 19:09]
Asiantuntija: Sopimuksella vältettiin Kreikan romahdus
21.2.2012 12:43 STT  [päivitetty 21.2.2012 15:06]
Hautala pitää kiinni Finnairin yksityistämisestä
RSS

Ulkomaat
22.2.2012 10:45 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:29]
USA-protestit äityneet väkivaltaisiksi Afganistanissa
22.2.2012 8:54 STT  [päivitetty 22.2.2012 9:49]
Australian ulkoministeri Rudd eroaa
22.2.2012 7:56 STT  [päivitetty 22.2.2012 9:06]
Indonesian poliisi taltutti vankilamellakan Balilla
22.2.2012 6:49 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:11]
Hondurasin vankilapalo syttyi tupakasta
22.2.2012 3:33 STT  [päivitetty 22.2.2012 8:58]
Kim Dotcom vapaaksi takuita vastaan
22.2.2012 2:33 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:28]
Kaksi länsimaista toimittajaa kuollut Syyriassa
21.2.2012 22:41 STT  [päivitetty 21.2.2012 22:42]
Hondurasin vankilapalon epäillään syttyneen tupakasta
21.2.2012 22:05 STT  [päivitetty 21.2.2012 22:06]
Venezuelan Chavez jälleen leikkaukseen
RSS

Urheilu
22.2.2012 10:37 STT  [päivitetty 22.2.2012 11:00]
Chelsean valmentaja syventyy tappion syihin
22.2.2012 8:56 STT
Koripallotuloksia NBA:sta
22.2.2012 6:01 STT  [päivitetty 22.2.2012 8:05]
Jääkiekkotuloksia NHL:stä
22.2.2012 0:06 STT
Real Madrid hyytyi tasapeliin Moskovassa
21.2.2012 23:48 STT
Jalkapallotuloksia Mestarien liigasta
21.2.2012 22:55 STT  [päivitetty 21.2.2012 22:56]
Jalkapallotuloksia Italiasta
RSS

Viihde
21.2.2012 13:01 STT  [päivitetty 21.2.2012 15:01]
Arto Halosen Prinsessa valkokankaalle Ranskassa
20.2.2012 14:08 STT
Vesa-Matti Loiri vierailee metalliyhtyeen levyllä
20.2.2012 12:47 STT  [päivitetty 20.2.2012 13:11]
Ozzy & Friends korvaa Black Sabbathin toukokuussa
20.2.2012 6:23 STT  [päivitetty 20.2.2012 9:06]
Käsikirjoittajien liitto palkitsi Woody Allenin leffan
19.2.2012 3:53 STT  [päivitetty 19.2.2012 21:57]
Whitney Houston laskettiin haudan lepoon
18.2.2012 21:14 STT  [päivitetty 18.2.2012 21:58]
Italialaiselokuvalle Kultainen karhu Berliinissä
RSS

Yritykset ja palvelut


Yritys- ja palveluhakemisto
 


Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)