Finlandia-talolla juhlitaan Sauli Niinistön voiton kunniaksi. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Tuleva presidentti Sauli Niinistö (kok.) totesi illalla, ettei hän kaavaile suuria muutoksia Suomen ulkopoliittiseen linjaan. Hän korosti mutkattomien Venäjän-suhteiden ja Pohjoismaisen yhteistyön merkitystä.
Niinistöstä suhteet Venäjään ovat jo hyvät, mutta niitä voisi vielä kehittää käytännönläheisempään suuntaan.
Niinistö kiitteli Musiikkitalon tiedotustilaisuudessa asiallista ja asiapitoista kamppailuaan Pekka Haaviston (vihr.) kanssa. Hän totesi, että jotkut olisivat kaivanneet toiselta kierrokselta ärhäkkäämpää taistoa.
–¿En tiedä mitä kummaa se olisi vienyt eteenpäin, jos olisi puhuttu isoilla kirjaimilla ja muuten yritetty teennäisväriä tuoda tähän kampanjointiin, Niinistö sanoi.
Sekä Haavisto että Niinistö vakuuttivat, ettei vaaleissa ollut kyse minkäänlaisesta vastajytkystä. Haavisto sanoi yllättyneensä toisella kierroksella kampanjoidessaan siitä, kuinka paljon ilmi tuli suomalaisten kokemaa syrjintää ja kiusaamista.