Tunnelma Pekka Haaviston vaalivalvojaisilla Helsingin Tavastialla on pysynyt korkealla, vaikka Haavisto jäikin kakkoseksi Sauli Niinistölle. Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto sai niin riemukkaan vastaanoton, kun hän palasi vaalivalvojaisiinsa Tavastialle.
–¿Mieletön fiilis, kun olemme saaneet miljoona ihmistä liikkeelle, iloitsi Haavisto. Yleisö toisti suureen ääneen "miljoona, miljoona". Mitään vaalitappiosta kertovaa pettymystä ei ollut havaittavissa.
Haavisto totesi jatkavansa ensi viikolla normaalia eduskuntatyötä. Hän sanoo, ettei ole pettynyt tappioonsa.
–¿Kampanjani on tuonut toisenlaisen Suomen esiin.
Haavisto kiitti lämpimästi kaikkia tukijoitaan. Erityisen kiitoksen sai puoliso Antonio Flores, joka Haaviston mukaan oli välillä häntä itseään suositumpi.
Yleisenä näkemyksenä oli, että Haaviston kampanja oli vaalitappiosta huolimatta voitto; kampanjan aikana esiin oli tullut kaikille tärkeitä teemoja.
Antonio Flores oli toisella kierroksella täysillä mukana kampanjassa. Hän kertoi valvojaisyleisölle ylpeänä, että Pekan ehdokkuus on ollut uutinen myös Floresin kotimaassa Ecuadorissa.