Esa Laihosta on kanneltu noin 30 kertaa. Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä
Potilaat ja heidän omaisensa kantelivat viime vuonna aiempaa useammin valvontavirasto Valviraan. Valviran mukaan loppuvuoden valelääkärikohu lisäsi kanteluiden määrää.
Kanteluja tuli vuoden mittaan noin 430, kun toissa vuonna niitä tehtiin reilut sata vähemmän.
Valvirassa on käsiteltävänä kolmisenkymmentä valelääkäriepäilty Esa Laihoon kohdistuvaa kantelua. Jupakka lisäsi myös muihin lääkäreihin kohdistuvia kanteluita.
Kaikkiaan Valviran selvitettäväksi tuli viime vuoden aikana noin 1¿100 uutta terveydenhuollon valvonta-asiaa. Joukossa on kanteluiden lisäksi Valviran itsensä vireille panemia asioita sekä esimerkiksi työnantajien työntekijöistä tekemiä ilmoituksia.
Vajaa kolmannes valvonta-asioista johti viime vuonna seuraamuksiin. Valvira antoi 770 päätöstä, joista seuraamuksia oli noin 240:ssä. Ammattioikeuksia rajoitettiin 26 kertaa, ja noin puolessa näistä tapauksista annettiin lisäksi varoitus.