Torstai 9.9.2010
Nimipäivä: Eevert ja Isto
Pe 22:40  (STT)  | Päivitetty: La 12:59
Korpela moukaroi kahdeksanneksi EM-kisoissa

Merja Korpela otti Suomen ensimmäisen pistesijan komealla moukarikaarella. Kuva: Lehtikuva

Merja Korpela varmisti Suomen yleisurheilujoukkueelle EM-kisojen ensimmäisen pistesijan eilen. Korpela heitti moukarissa kahdeksanneksi.

Korpela heitti EM-finaalissa parhaan heittonsa heti avauskierroksella, jolla nelikiloinen rautapallo tömähti 68,21 metriin. Seitsemäs sija jäi 64 sentin päähän, mutta kuudenneksi yltääkseen Korpelan olisi pitänyt jo ylittää 70 metriä ensi kertaa urallaan.

Korpelan ennätys on 69,56, jonka hän heitti universiadeissa viime vuonna. Mia Strömmerin yhdeksän vuotta vanha Suomen ennätys (69,63) on Korpelalta siis seitsemän sentin päässä.

Kisan suosikit pitivät, eikä mitaleita myyty halvalla. Kolmen vuoden takainen MM-voittaja, saksalainen Betty Heidler paiskasi viidennellä kierroksella kauden parhaansa 76,38 ja voitti uransa ensimmäisen Euroopan mestaruuden.

Mestaruutta puolustanut venäläinen Tatjana Lysenko oli karsinnan valtias, mutta loppukilpailussa syntynyt 75,65 ei riittänyt kuin hopeaan. Viime vuonna MM-kultaa heittänyt puolalainen Anita Wlodarczyk oli kolmas heitettyään toisellaan 73,34.




 
Nimi:  
Nimimerkkisi:  
Sähköpostisi:
Paikkakunta:  

   
  


- mainokset

Haku
    

Keski-Pohjanmaan
Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

ISSN 1798-9752
Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola
Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)

  Palaute