KP24
  
KP24.fi uutiset:

24.7.2012 KP24
Joni Mäki-Petäjä: Seuratoiminnan ihanuus ja kurjuus

joni.maki-petaja@kpk.fi
Kuva: Jouni Porsanger
FC United joutui perumaan ottelunsa naisten jalkapallon ykkösessä lauantaina pelaajapulan takia. Ikävä tapahtuma kaiken kaikkiaan ja kertoo osaltaan paljon seuratyön ahdingosta. Ottamatta kantaa FC Unitedin yksittäistapaukseen, samantapaisten

Myös valtio on osittain herännyt asialle, ja seuratoimintaan on kohdistettu rahaa (lue:veikkausvoittovaroja) päätoimisten seuratyöntekijöiden palkkaukseen.

Tässä on vain perustavaalaatua oleva valuvika. Ne seurat, jotka jäävät ilman tukea vajoavat yhä syvemmälle ahdinkoon. Ja ne seurat, jotka saavat tukea, porskuttavat jo ennestään kohtuullisten resurssien kanssa. Tietysti parempi tämäkin tuki kuin ei mitään.

Lopuksi hattu päästä kaikille seuratyön arjessa puurtaville. Ja voimia myös rahastonhoitajalle.

Kirjoittaja työskentelee Keskipohjanmaan urheilutoimituksessa kesän ajan.ongelmien ääressä painivat sadat seurat Suomessa.

Seuran vetovastuu jää usein harvojen harteille. Pari aktiivista laittaa itsensä likoon, ja kun vaikeudet alkavat katoavat ne viimeisetkin tekijät seuran ympäriltä.

Kokonaisuuteen ei ehditä paneutua, kun resurssit menevät seuran jokapäiväisen tekemiseen. Talkooväki paikalle ajoissa, peli-ilmoitus lehteen, pelaajien metsästys loukkaantumissuman keskellä ja verkkapukuunkin pitäisi vielä muutama sponsori saada. Tämä kaikki tietysti normaalin päivätyön jälkeen.

Jos tähän vielä lisätään, ettei menestystä tahdo tulla, ei ole ihme, että seurat tässä maassa ovat kohta ilman tekijöitänsä.

Eri seuraliittojen pitäisi olla seuroja varten, mutta usein se kääntyy toisinpäin. Seurat keräävät rahoja, jotta voivat maksaa liitoille erilaisia maksuja. Tukea ei juurikaan heru liitolta, ei edes henkistä.

Faktat kyllä lyödään pöytään. Jos näitä ja näitä asioita ei ole huolehdittu siihen päivämäärään mennessä, mätkäisemme sakot päälle. Kiitos ja näkemiin. Ja tämä kaikki vielä kuivalla byrokraattisella äänellä ryyditettynä.

On muuten hämmentävä katsoa eri liittojen sivuilta, kuinka paljon niillä on toimistohenkilökuntaa ratkomassa kituvien seurojen tilanteita. Ruohonjuuritasontyötä tekee aivan liian harva liiton palkkalistoilla.

Jottei ihan synkistelyksi menisi, tietysti seuratyö antaakin tekijällensä paljon. Aika monen pikkutaajaman ainoa sidostekijä saattaa olla kylän yhteinen seura. Sen eteen raadetaan ja tehdään pyyteettömästi töitä. Seuralla on tarpeeksi paljon tekijöitä, jotta kukaan ei uuvu työtaakan alle.

Myös valtio on osittain herännyt asialle, ja seuratoimintaan on kohdistettu rahaa (lue:veikkausvoittovaroja) päätoimisten seuratyöntekijöiden palkkaukseen.

Tässä on vain perustavaalaatua oleva valuvika. Ne seurat, jotka jäävät ilman tukea vajoavat yhä syvemmälle ahdinkoon. Ja ne seurat, jotka saavat tukea, porskuttavat jo ennestään kohtuullisten resurssien kanssa. Tietysti parempi tämäkin tuki kuin ei mitään.

Lopuksi hattu päästä kaikille seuratyön arjessa puurtaville. Ja voimia myös rahastonhoitajalle.

Kirjoittaja työskentelee Keskipohjanmaan urheilutoimituksessa kesän ajan.

joni.maki-petaja@kpk.fi

 
Nimi:  
Nimimerkki (jos haluat käyttää):
Sähköposti:
Paikkakunta:  
Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.

   
 




Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n
verkkopalvelu

Päätoimittaja:
Lassi Jaakkola

Päätoimitukset:
Kokkola
puh 020 750 4400 (keskus)
puh 020 750 4405 (ilt. ja viikonloput)

Ylivieska
puh 020 750 4600 (keskus)
puh 020 750 4639 (ilt. ja viikonloput)