Itse asiassa minä en oo ite tätä ammattia ees valinnu. Minoon koulutukseltani näyttelijä. Usein kun jälkikäteen lueskelen näytelmiä joissa lukee minun nimi kirjottajan paikalla, minun on miltei mahotonta uskoa että minä oon ne ite kirjottanu. Paljo helpompi olis uskoa, että jossain tilanteessa, jossa minä oon ollu varomaton, ehkä humalassa, joku näytelmänikkari on päässy luikahtamaan minun sisään ja on siitä asti minun kautta näitä hommia tehny.

Kaikkein vaikeinta sen kans elämisessä on, että se ei kykene ei minkäänlaiseen ajatustoimintaan ilman tupakkaa. Ja ku minä poltan itekki. Varsinki kun minä ohjaan sen kirjottamia näytelmiä. Minä oon koittanu saaha sen kirjottamaan ilman.

Viime viikon maanantaina esimerkiks, sen piti alkaa sovittaa näytelmää jota minä meen ohjaamaan kolmen viikon päästä. Minä istutin sen koneen ääreen ja päätin vaan sinnikkäästi oottaa että jotain tapahtuis. Ja kaikenlaista alkoki tapahtua. Se laminoi kaks lattiaa, pyykkäs 10 koneellista pyykkiä, juoksi koiran kans pitkin mettiä, järjesteli minun meikkejä ja pesi suihkuhuoneen kaakelit. Se sai viikossa aikaan enemmän täälä kotona ku minä vuodessa. Mutta tekstiä ei ilman tupakkaa tullu.

Minä en tarkota puhua hänestä pahaa. Hänhän elättää minua. Minä oon hänen tekstejään ohjannu viimiset 15 vuotta. Ja varmasti ihan lahjakas kaveri. Mutta huomattavan epäorganisoitunu. Ja hidas. Itse hän sanoo että hän on taiteilija. Ja sen minä kyllä uskon. Tälle kaverille ei nimittäin kannata teatterinjohtajan soittaa jos haluaa olla varma että saa mitä tilaa.

Sen taiteilut on semmosta, että jos siltä tilais ihan tämmösen yksinkertasen asian niinku esimerkiks pornofilmin, nii siinä vois hyvin käydä niin, että ku se putkimies siinä pakettiautossa olis ajelemassa sen yksinäisen kotirouvan luo niihin petihommiin mikä on koko pornon idea, nii se ajaiski ohi. Se saattais kuulkaa ajella ties minne hakemaan lapsiaan tarhasta tai jonnekki maaseudulle lehmiä tuijottamaan tai kolarin. Se saattais vaikka kuolla se putkimies.

Enkä minä usko että se niinku pahuuttaan on tuommonen. Minä luulen että sillä ei itelläänkään oo minkäänlaista päätäntävaltaa suhteessa siihen mistä ja miten se alakaa kirjottamaan. Se on varmasti sille ihan yhtä iso mysteeri ku tavalliselle ihmiselle oma parisuhe. Kyllähän sitä voi yrittää jälkikäteen jälijttää ja järjellä ymmärtää miks just tämän miehen kans meni naimisiin ja lapsiakin hankki, mutta lopullista vastausta siihen tuskin koskaan saa.

Ja se voi tosiaanki olla ihan mitä sattuu se idea mihinkä se rakastuu. Se voi olla joku eläin tai nakkikoppi tai lihava ihiminen minkä se haluais näyttämöllä nähä. Tai se voi olla joku semmonen asia että sitä alkaa tosi paljo kiinnostaa vaikka pissikset ja samanaikasesti luolamaalaukset. Semmosen vuoden verran se sitte maniassa pyörii. Alakaa tämän yhen asian ympärille minkä se on löytäny haalia lisää asioita jotka jollain lailla herisyttelee samoja tunteita ku tämä ensin löydetty nakkikoppi.

Tämä on ehkä se pahin vaihe minun perhe-elämän kannalta. Se ostelee kirjoja ja vehkeitä, asiantuntijoille ympäri maailmaa minun puhelimella soittelee. Matkustelee vaikeapääsysii paikkoihin, varusteita hankkii, kuukausia kestää sen reissut ja maksaa milijoonia. Tupakkaa ei kuitenkaa vielä kauheesti kulu. Se tupakointi alakaa sitte, ku tästä läjästä mitä se se on keräilly pitäis tehä se näytelmä.

Siitä pitäis osata karsia pois se mikä ei kuulu joukkoon, ja lopun välille löytää joku syy miten ne liittyy toisiinsa, ja järijestellä ne ne jollaki logiikalla peräkkäin. Just siinä kohtaa auttais jos se kertois mitä se haluaa näytelmällään sanoa. Koska siinä läjässä saattaa olla sekasin Neandertaalin ihmisiä kuuraketin laukasualustojen kans, suksibokseja puukauhoja metallikippoja, vaasalaisia yrittäjiä, amputoitu raaja ja yhtäkkiä joku Kisun biisi.

Siltä iteltään ei voi mitään kysyä. Se nimittäin itkee tässä vaiheessa sohovalla ja pelekää että se on ihan pelekkää romua se koko hänen haalimansa läjä. Minä usein lueskelen semmosta koululaisille suunnattua opasta miten näytelmiä kirjotetaan. Siinä on selitetty ihan kaikki, mitä tarkottaa henkilö ja juoni ja aihe. Minä oon sen verran ymmärtäny, että aihe on näytelmässä joku semmonen asia, mikä näkyy kaikissa tapahtumapaikoissa, henkilöissä ja vehkeissä mitä siinä näytelmässä on. Nii minä sitte heitin pois sen vaasalaisen yrittäjän ja puukauhan.

Minullehan tämä on äärimmäisen hankalaa koska ku harjotukset alakaa se on saanu näytelmästä valamiiks vasta puolet. Ja samalla alakaa markkinointi, joka yleensä jää minun vastuulle. Siinähän pitäis lehdistölle kertoo mitä on tekemässä ja mistä näytelmässä on kysymys. Siinä koittaa sitte vaan edellisten perusteella päätellä ja jotenki arvailla mihinkähän tällä kertaa ollaan menossa. Ja ku sehän seleviää vasta ihan loppumetreillä, ja sillon on kaikki saattanu jo muuttua. Ja lehissä on tullu puhuttua ihan mitä sattuu.

Joku ratkasu minun näihin sen työtapoihin on keksittävä ja jotain sen työstä ymmärrettävä että saisin seleville mihinkä se sitä tupakkia oikein tarvii ja millä sen vois korvata. Kahta tupakoitsijaa tämä yks kroppa ei nimittäin enää seuraavaa näytelmää kestä.

Leea Klemola